Rakas aika

Aika on absoluuttinen, sama kaikille sanotaan. Silti se on kummallinen käsite. Niin, syntymäpäiväni on ihan tuossa kulman takana. Kohta se on täynnä, ne maagiset 40 vuotta, puoli elämää: mitä kaikkea siihen on mahtunutkaan. Lapsuus, nuoruus, ensimmäiset askeleet aikuisuuteen, ja nyt jonkinlainen syvä aikuisuus: minusta on tullut minä. Moniin kysymyksiini on vastattu: miksi olen täällä? Mikä minun tehtäväni on täällä? Mikä saa sydämeni pamppailemaan innosta? Viimeiset kymmenen vuotta on ollut käänteentekevä minulle ihmisenä. Siihen on mahtunut työpaikkoja, asunnon ostamisia ja myymisiä, naimisiinmenoja ja ero, muuttoja, ystäviä, uuden opettelua, äidiksi tuleminen, kasvamisen kipua ja kyyneliä (eikä ainoastaan lasten osalta), iloa ja naurua: elämää. Näin jälkeenpäin katsottuna tuo kaikki koettu tuntuu melko hurjalta: vielä muistan niin elävästi ne tunteet, jotka minulla oli 30-vuotiaana ja sitten se kaikki, mitä tuli sen jälkeen. Se kaikki, mitä kymmeneen vuoteen mahtui.

Sitä miettii väkistenkin, että minkähänlainen seuraava 10 vuotta tulee olemaan. Onkohan se jotenkin pehmeäpi, varmempi, rauhallisempi – syventävä jakso elämässäni – samalla lailla kuin oma olotilani on rauhallisempi ja varmempi kuin kymmenen vuotta sitten. Onko tähän omaan olotilaan helpompi tukeutua, onko eteenpäin helpompi mennä nyt kun tunnen itseni paremmin? Kun uskallan sanoa, kuka olen ja mitä haluan. Vai saako enemmän uskaltaminen kokemaan entistä suurempia haasteita? Juuri nyt en osaa yhtään sanoa, mitä edes kuluva vuosi tuo tullessaan. Usein näin ohimennen heitetyt lauseet, kun ovat toteutuneet aika yllättäenkin. Sehän se tietysti on se jännitys. You never know.

Sen tiedän, että sitä naista joka kuljeskeli reilu kaksi vuotta mieli tyhjänä siellä täällä Ranskassa on olemassa vähemmän. Tiedän, että se olin minä, mutta tunnen hänen olevan vähemmän osa tämänpäivän minua. Muisto tuntuu kaukaisemmalta, etäisemmältä ja vähemmän akuutilta. Jotain on tapahtunut sen jälkeen, tai varmaankin aika paljonkin. Aika on tehnyt tehtävänsä. Juttelin kerran yhden ulkomailla asuneen ystäväni kanssa, miten paljon kaiken uudestaan oppiminen vaatii. Kerran aikuisuuteen astuneena sitä elää jonkinlaisessa omavaltaisessa kuplassa, että nyt tietää kaikesta kaiken. Sitten kun yhtäkkiä kupla puhkeaa, ja löytää itsensä ihmettelemästä uudesta maasta, jossa on opeteltava kaikki uudestaan, se ihan varmasti jättää jälkensä. Itseään, elämää ja muita ymmärtää aivan uudella tavalla. Toki se ei kenestään tee autuasta. Mutta se varmasti muutaa omaa tapaa ajatella.

Omien lasten syntymä on saanut minut myös ymmärtämään, mikä maaginen päivä syntymäpäivä on. Myös äideille. Lapsena jonkinlaisen lapsekkaassa itsekeskeisyydessä sitä ajattelee vain itseään, mutta kyllä myös ne äidit olisivat ihan joka vuosi sen syntymäpäiväkakun arvoisia: se rakkaus, hoiva, huoli, jota uudesta elämästä on kantanut ja sen elämän ihmeen näkeminen on jotain niin konkreettista, että vasta sen hetken kokeminen sai minut ymmärtämään jotain uutta elämästä, näkemään sen elämän säkeen, joka erottaa olevan olemattomasta. Siispä kiitos äiti – leikaan tänä vuonna palan syntymäpäiväkakkuani sinulle. Jos jotain elämässäni kadun, koskee se ehdottomasti rohkeuden puuttetta. Kunpa olisin uskaltanut elää rohkeampaa elämää jo aikaisemmin, kunpa olisi uskaltanut enemmän jo nuorempana. Sen on varmaankin se viesti, jonka haluan välittää omille lapsilleni ja kenelle vain, joka kuuntelee. Matka voi olla haasteellinen, mutta lopulta vain rohkeuden puute jää kaihertamaan.

Olen ihastunut ranskalaisen kirjalijan Bernard Werberin kirjaan Enkelten valtakunta – L’Empire des anges, jossa hän pohtii niin elämää kuin kuolemaakin. Minua kosketti suuresti hänen pohdintansa ajasta:

Aika on relatiivinen, koska jokainen kokee sen eri lailla:

Tietääksesi vuoden arvon, kysy sitä opiskelijalta, joka on juuri reputtanut loppukokeessa. Tietääksesi kuukauden arvon, kysy sitä äidiltä, joka on synnyttänyt lapsensa maailmaan liian aikaisin. Tietääksesi viikon arvon, kysy sitä viikkolehden päätoimittajalta. Tietääksesi yhden tunnin arvon, kysy sitä rakastuneelta, joka odottaa rakkaansa tapaamista. Tietääksesi minuutin arvon, kysy sitä bussiin kiiruhtaneelta, joka on juuri myöhästänyt bussista. Tietääksesi sekunnin arvon, kysy sitä rakkaansa liikenneonnettomuudessa menettäneeltä. Tietääksesi tuhannesosasekunnin arvon, kysy sitä olympialaisten hopeamitalistilta.

Bernard Werber: L’Empire des anges

Oli aika sitten absoluuttinen tai relatiivinen, eihän jätetä hetkeäkään elämättä – uskalletaan elää edes millimetrin enemmän kuin eilen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s