Ei millään uskoisi, että nyt on jo kesäkuu. Pitkä kevät ja odotteleva sää on saanut kevään tuntumaan loputtoman pitkältä ja ajan jotenkin koskemattomalta. Aika ja paikka on jotenkin kadottanut merkityksensä. On kohtalon ivaa kai, että oloni on ollut rauhallisempi ja onnellisempi kuin pitkään aikaan ja samaan aikaan surullisempi kuin uskonkaan. Olen kuitenkin tuntenut olossani samanlaisen pienen lapsenomaisen innostuksen nostavan päätään, jota en ole tuntenut hyvin pitkään aikaan. Siihen vaikuttaa myös kohtaamiset ihastuttavien ihmisten kanssa ja pitkät keskustelut elämän ihmeistä ja haasteista, jotka ovat saanet jonkilaisen uuden ymmärryksen ja orastavan innostuksen heräämään. Ehkä elämässä on kyse juuri tästä – lapsenomaisesta hämmästyksen ja innostuksen tilasta.
Olen huomannut, että kaiken ihmettelyn sijaan olen alkanut yrittää ymmärtää ranskalaisia. Yritän oikeasti käsittää, miten kaikki toimii. Yhdellä tavalla sääntöjä on kaikkialla. Maskia pitää käyttää tai tulee sakot. Polttaa ei saa yhdessä leikkipuistossa tai tulee sakot (en polta, joten ei hätää), ranskaa pitää käytää virallisissa yhteyksissä ja mainoksissa on käännettävä se yksikin englanninkielinen sana ranskaksi. Säännöksiä riittää. Sitten päästään sille harmaalle alueelle, että säännöksiä on, mutta osaa niistä ei vain tarvitse noudattaa. Tienvarsilla olevat muistokivet ovat kiellettyjä, mutta viranomaiset silti sallivat niiden olemassaolon. Maskia on pakko käyttää, mutta yhtäkkiä koko kylä lakkasi sitä käyttämästä kuin yhteisestä sopimuksesta. Rokotuksiin tarvitsi aikaisemmin jonkin terveydellisen syyn, mutta lista sisälsi koko joukon sairauksia, joiden olemassaoloa kukaan ei voi päätellä päältä päin eikä sitä varten täytynyt näyttää minkäänlaista terveys- tai sairaustodistusta. Etätöiden tekemiseen silti tarvitsi kirjoittaa omakätinen vakuutus, että sähköt ja internet on ja olen tietoinen riskistä mielenterveydelleni. Ja ei siis yhtä paperia, jossa kaikki olisi vakuuteteltu yhdessä, mutta jokaisesta oma. Meinasin jo jättää moisen homman kesken, mutta jatkoin lopulta sitkeäsi vaikkakin hampaita kiristäen loppuun. Moneen paperiin kysytään isän ja äidin nimi tyttönimineen. Tämä jos mikä saa minut aina purskahtamaan nauramaan.
Yritän siis jotenkin ymmärtää, miten tämä yhtälö toimii. Ranskalaiset tuntuvat rakastavan sääntöjä yhtä paljon kuin niiden noudattamista tai noudattamattajättämistäkin. En silti oikein tiedä, mitä minun pitäisi milloinkin noudattaa. Pää pyörällä yritän ymmärtää tätä maailmaa. Samalla lailla ranskalaiset voivat olla hitaasti lämpeneviä kuin yhtäkkiä aivan ihania, huolehtivia ja rakastettavia. Tätä kaikkea minä pohdiskelen ja pureskelen tänään niin kuin varmaan vielä huomennakin. Aloitin katsomaan Netflixistä sarjaa Emily Pariisissa. Kun sarja ilmestyi, luin erilaisista ryhmistä huonoja arvosteluja tästä sarjasta enkä sitten ole vaivaantunut sitä katsomaan. Nyt kuitenkin kaipasin jotain erilaista ja ajattelin, että no eihän se ota eikä annakaan. Ihastuin sarjaan heti. Onhan se keveää hömpsöttelyä, mutta se tekee vain hyvää. En ole ehkä asunut tarpeeksi pitkään täällä, sillä voin ihastuksekseni samaistua Emilyn tuntemuksiin. Yhtä aikaa kaikki on ihanaa ihmettelyä ja kummastelua: Ranska on täynnä kauneutta, hienostusta ja historiaa – ja aivan samassa hetkessä se on koirankakkaa kadulla, paljon ja joka paikassa. Miten hienoissa vaatteissa kävelevä madame vain jättää koirankakkakökäleen keskelle kaupunkia pöhkimään? Tätä yhtälöä on aivan mahdoton ymmärtää. Talojen kerrosten numerointi aiheuttaa päänvaivaa edelleen. Kuinka muistaisi, että maatasokerros on 0-kerros. Jos lääkärille mennessä lukee, että vastaanotto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa, se tietenkin tarkoittaa sitä, että on noustava yhdet portaat ylöspäin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen joutunut miettimään tätäkin yhä uudelleen ja uudelleen. Mitenpäin se nyt menikään?
Ranskan opettajani on opettanut minulle uusia säväyksiä ranskalaisuudesta. Alunperin miten menee eli ça va ? on tarkoittanut tiedustelua siitä, miten vessa-asiat hoituvat. Jos vatsa toimii, kaikki on hyvin. Hyvin alkukantaista siis. Opettajani kertoi minulle myös, että useilla kaduilla asuvilla on koira tietenkin tuomassa seuraa ja lämpöä, mutta varsinaisesti sen vuoksi, että poliisi harvemmin pyäsyttää näitä kodittomia, sillä koiraa ei voi jättää kadulle noin vain eikä koirille ole paikkaa, mihin ne laittaa. Niinpä nämä kodittomat saavat olla suuremmalla todennäköisyydellä rauhassa poliisilta. Muistan yhden kerran tulleeni pysäytetyksi koiraa ja yhtä koditonta ohittaessani tämän pyytäessä hieman rahaa, jotta voisi ostaa koiralle ruokaa. Sillä kertaa päädyin antamaan hänelle euron, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun todella ymmärsin, mitä joku minulta pyysi.
Niin, ehkä Emily Pariisissa jaksaa naurattaa, mutta myös kiinnostaa sen vuoksi, että voin samaistua siinä esitettyihin tuntemuksiin olla ulkopuolinen ja erilainen. Joskus se on sitä, että vastaa samoihin kysymyksiin yhä uudelleen ja uudelleen. Viihdytkö täällä? Joskus se on sitä, että tunnustaa olevansa erilainen ja ikäänkuin täyttää toisten uteliaisuuden vastauksilla. Minä tulen Suomesta. Joskus se on sitä, että ei tiedä, kummassa kastissa pitäisi olla – samaistua muihin vai erilaistua muista. Kuka minä olenkaan? Se on hämmästyttää tasapainoilua kahden eri ääripään välillä. Minä olen täällä ja siellä. Olen siellä ja täällä. Joskus ei haluaisi olla erilainen ja toisinaan taas siitä on etua. Toisinaan tuntuu, että kaikki on yhtä vastakarvaan menemistä ja toisinaan huomaa, että siitä omasta erilaisuudesta on kuitenkin iloa – kunhan on ensin jaksanut soutaa ja huovata aikansa. Saanhan olla niin kuin muutkin. Toisinaan huomaan, että jo tottumani varovaisuuden sijaan herätän jonkinlaista uteliaisuutta. Kuka sinä olet? Niin, ehkä opin tätä sarjaa katsellessani jotain itsestäni – ei minun ehkä pidäkään miellyttää täällä ketään, vaan olla ihan vain oma itseni. Ehkä se on ranskalaisuuden kaikista arvokkainen opetus meille muille.
Hoshi: Je vous trouve un charme fou
Je vous trouve un charme fou
Olet mielestäni hullun viehättävä
Ce petit je-ne-sais-quoi, moi, qui va me rendre flou
Se ”jokin” joka saa minut sekaisin
Je vous trouve un charme fou
Olet mielestäni hullun viehättävä
Ce petit je-ne-sais-quoi, moi, qui va me rendre flou
Ranskattarena 