Liikenneympyröitä ja karkkia

Aloin aikani kuluksi tekemään listaa asioista, joihin olen tai en ole tottunut täällä asuessani. Yhä useammin tiedän jo, miten asiat täällä sujuvat ja elämä täällä on arkipäiväistynyt. Silti toisinaan tulee hetkiä, että huomaan kuitenkin kaipaavani jotain kotoa tai sitten törmään asiaan, jota en entuudestaan tunnekaan.

Uusilla teillä

Liikenne: Voiko tähän tottua ikinä? Ranskassa on lukemani mukaan maailman eniten liikenneympyröitä ja niitä on kuusi kertaa enemmän kuin esimerkiksi Saksassa. Liikenneympyröitä on täällä yhteensä noin 30 000 ja uusia tehdään vuosittain 500 lisää. Sitten tietenkin aivan oma asiansa on se, miten liikenneympyrät on koristeltu: onko niiden keskellä kasveja vai veistoksia ja kuinka paljon rahaa niihin on käytetty. Pysytään kuitenkin liikenteessä. On totta, että liikenneympyröitä on aivan valtavasti, niitä vain on ihan joka paikassa. Niissä tai niihin ajaminen onkin sitten oma taiteenlajinsa. Liikenneympyröitä voi olla aivan lyhyen matkan päästä toisistaan, mutta se voi sijaita myös aivan liikenneympyrää sivuavan risteyksen vieressä, joten välillä ajosuunnat ja etuajo-oikeudet voi tuottaa näin tottumattomalle päänvaivaa. Liikenteestä voi löytää myös kaikkea muuta uutta ja yllättävää: ei ole kauaakaan, kun ajelin uusilla seuduilla ja huomasin risteyksen vasemalla puolella liikennevalotolpan, jossa oli punainen risti. Hiljensin vauhtia ja mietin, mitähän se tarkoittaa. Oliko se tarkoitettu ambulansseille vaiko minulle? En keksinyt sille selitystä, joten jatkoin matkaani, mutta kotona oli pakko googlata, mitä se tarkoittaa: punainen risti näyttää minulle, minkävärinen valo palaa vastaantuleville. Nerokasta! Toinen yllätys, eikä niin positiivinen sellainen, sattui minulle kesällä, kun ajelin autoroutella eli moottoritiellä. Olin vaihtamassa Barcelonaan johtavalta tieltä toiselle isolle tielle siltaliittymän kautta, joka oli kaksikaistainen. Olin pääsemässä sillan päälle, kun huomasin kauhukseni, että toinen kaista päättyy. Olin vasemmanpuoleisella kaistalla ja viereisellä kaistalla oli kolme rekkaa perätysten. Tein nopeat laskelmat päässäni vaihtoehdoista: painaa kaasua ja päästä ensimmäisen rekan ohi tai jarruttaa ja yrittää päästä kahden rekan väliin. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon sekunnin mietittyäni. Lapset nukkuivat takapenkillä. Sydän hakkasi , mutta pääsin onnellisesti rekan ohi. Ehkä rekka oli huomannut ahdinkoni, sitä en tiedä, mutta tällä kertaa tarina päättyi hyvin. Opin sen, että kaikkea en tiedä ja oletus on huono seuralainen. Silti en osannut ajatellakaan, että kaistan päättyminen keskellä siltaa olisi mahdollista.

Ehkä ihanin liikenneympyrä ikinä: Antoine Saint-Exupery ja Pikku Prinssi

Kaupassakäynti: Alan tottua ranskalaiseen tapaan käydä kaupassa. Kerralla pitää ostaa paljon ja mahdollisimman isosta kaupasta, jos haluaa säästää. Tarjoukset ovatkin usein osta 3, maksa 2 -tyyppisiä tai osta 2 ja säästä toisesta tuotteesta 30 prosenttia. Ihan kiva muuten, mutta aina ei jaksaisi ostaa niin kamalan paljoa kerralla. Sen lisäksi kaipaan yksittäispakattuja tuotteita, kuten jugurttipurkkeja. Usein miten jogurtit ovat vähintään 4 – joskus 2 kappaleen yhteispakkauksissa. Voi kuinka kiva olisi keräillä eri makuja mukaansa, puhumattakaan siitä, että lähikaupassa voisi käydä ostamassa evääksi yhden jugurtin. Samoin jäätelöpuikkoja en ole nähnyt kaupassa myytävän yksittäin. Ne ovat aina useamman kappaleen pakkauksissa. Tietenkin sitten kahviloista voi ostaa tuotteita yksittäinkin. En aina kuitenkaan haluaisi ostaa kaupasta koko laatikkoa jäätelöä, jos haluaisin syödä vain yhden. Siellä pakastimessa ne 5 muuta sitten kiusaavat olemassaolollaan.

Karkkia, karkkia, karkkia minulla on ikävä. Alkaisipa Fazer tuoda tänne maahan karkkia, sillä täällä olisi potentiaalia, markkinoita kun tuntuu hallitsevan Haribo. Minun makuuni Haribon karkit ei kuitenkaan oikein maistu. Viimeksi seisoin karkkihyllyn edessä epätoivoisena, kun halusin ostaa junaan mukaan karkkia. Ei yhtään laatua, jota minun olisi tehnyt mieli. Ei ainoatakaan. Voi niitä Suomen kauppojen karkkihyllyjä, jossa on loputtomasti valinnanvaraa. Enkä nyt edes välttämättä tarkoita salmiakkia, vaikka sitä rakastankin. Suomessa karkkihyllyllä vaivasi valinnanvaikeus, täällä valinnanankeus. Samoin minun on ikävä irtokarkkia. IRTOKARKKIA. Täällä ei sellaisia ole, tai jos on, ne on niitä samoja Haribon karkkeja. Hyvä puoli tässä kai kuitenkin on se, että karkinkulutus on tippunut minimiin!

Onneksi äiti lähettää karkkia..

Kahvi: Kahvi on hyvää, mutta sitä on aivan liian vähän. Suomalaiset kuluttavat eniten maailmassa kahvia, joten eipä ihme, että minusta tuntuu, etten täällä saa kahvia tarpeeksi. Kaiholla muistelen ihania isoja kahvimukeja täynnä kuumaa kahvia. Täällä kahvi tuntuu aina loppuvan kesken. Kahvilan listalla näen vihdoin lupaavalta kuulostavat nimen grand cafe crema, eli iso maitokahvi, mutta joka lopulta osoittautuu meidän pienen kahvikupin kokoiseksi kupposeksi. Tämän lisäksi tarvitsisin vielä toisen ja kolmannenkin ennen kuin aamun kahvitarpeeni olisi hetkeksi täytetty. Onneksi sentään kotona voi juoda niin isoja kahvikuppeja tai niin monta kuppia kahvia kuin haluaa.

Pikaiset lounaat tai kahvihetket: Hmm, minulla olisi 15 minuuttia aikaa juoda vaikka kupponen kahvia ennen kuin pitää lähteä seuraavaan paikkaan tai lounastaukoa varten olisi aikaa puoli tuntia. Ei hätää, ehdin piipahtaa lähikuppilassa tai nopeasti syömässä, eikö vain? Ei, ei ja ei, ellei pikaiseksi lounaaksi lasketa jostain napattua patonkia tai pizzan palaa. Ravintolassa käyminen ei onnistu nopeasti, edes yksin. Ensin täytyy odottaa, että tarjoilija tulee paikalle, sen jälkeen että hän ottaa tilauksen, sitten odotetaan että saat annoksesi. Ja sitten ehkä vielä sitä että pääsee maksamaan. Älä käsitä minua väärin, kyse ei ole siitä, että palvelu olisi huonoa (joskus tosin sitäkin), mutta luulen yksinkertaisesti, että kyse on kulttuurierosta. Ravintolaan tai kahvilaan mennään nauttimaan, istumaan, viettämään aikaa. Sinne ei mennä silloin, kun on kiire.

Kun sataa, sataa!

Sääennusteet. Olen jo melkein unohtanut, että säätä täytyy seurata. Täällä olen jo tottunut, että kylmä ei tule eikä varsinaista huonoa säätä olekaan. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa ranskalaisten mielestä, jotka kyllä seuraavat sääennusteita ja varoituksiaan tuulesta, myrskystä ja muista sääilmiöistä. Varoitukset on kooditettu väreillä: vihreä – kaikki hyvin, keltainen – varaudu, oranssi – älä mene ulos – punainen: vaara. Alkusyksystä osuu kohdalle muutama sadepäivä ja silloin vettä tulee melko reilusti. Ihan hyvä niinkin, sillä kesällä täällä on kärsitty kuivuudesta. Syksyn ja sateen myötä elämme jälleen uutta viherkautta, kun nurmikot alkavat taas vihertää sateen jälkeen. Huomaan kuitenkin, että en ole varautunut sadekauteen eikä lapsilla ole vedenpitäviä kenkiä tai takkeja. Niitä ei ole hetkeen tarvinnut miettiä. Mieleen tulevat taas kaikki eri välikausivariaatiot, mitkä ovat tarpeen Suomen ilmatilassa. Milloin minusta on tullut näin huoleton talvikauteen varautumisessa?!

Mennyt vieläkin kaikuu
Vaikka elämä uutta lavastaa
Tiedän kaikesta toipuu
Silti huominen vähän pelottaa
Se askeliin uudet sävyt tuo
Ja pimeään oudon hehkun luo

Toinen elämä
Pois annan vanhan avaimen
Toinen elämä
Ja oven uuden aukaisen
Sen mä tiedän
Vielä joskus
Olen maailmalle joku
Ja jollekin koko maailma

Yö: Toinen elämä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s