TIMantti hioutuu

Kuinka kummallista onkaan, että ensin kauan mietin ja työstin edellisen postauksen julkaisemista. Se oli pitkään työn alla, mietin ja mietin, oliko se julkaisemisen arvoinen: julkinen tunnustaminen, että kaikki tökki. Sitten kuitenkin työpäivän päätteeksi päätin sen julkaista. Sitten seuraavana päivänä ensin kilahti sähköposti. Kauan odottamani paperi otti liikahtaakseen eteenpäin. Se postitettaisiin minulle seuraavana päivänä. Jippii. Sen jälkeen pomoni lähetti viestin. Olisko hetki aikaa jutella? Toinen mahdottomaksi luulemani asia on tulemassa toteen. Kerron siitä enemmän sitten, kun se on virallisesti liimattu ja leimattu paperille.

Tuuli on kääntynyt, muuttunut, vaihtanut suuntaa. Omituista ja hassua: juuri sen jälkeen, kun olin taas jakanut palasen itsestäni. Todennut ja tunnustanut. Sattumaako vai jonkin hartaasti harkittua suunnitelmaa. Kukapa sen tietää? Jotkin yhteensattumukset ovat kuitenkin erikoisia. Merkkejä pitää seurata. Sydämen ääntä kuunnella: uskoa tiehen silloin, kun sitä ei näe. Jatkaa matkaa silloinkin, kun se ei siltä tunnu. Kai.

Sitten mietin, milloin minusta tuli tällainen: Minkälainen sattumuksien summa, että minun tulla tänne tuhansien kilometrien päähän kotoa, jotta oppisin taitoja, joita en tiennyt osaavani. Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, olen ollut kamala esiintymään. Julkiset puhumiset tilaisuuden koosta riippumatta ovat olleet todellisia koettelemuksia. Olin todennut, että en ole esiintyjä, kärsin esiintymiskammosta, ramppikuumesta ja jännityksestä. Tärisyttää ja hikoiluttaa. Unohdan, mitä minun piti sanoa. Ei minusta puhujaa missään tapauksessa tule.

Mutta tuli. En tiennyt omaavani esiityjän lahjoja, en tiennyt olevani luontaisesti sellainen, että ihmiset todellakin pysähtyvät kuuntelemaan minua. En tiennyt, että osaan leikitellä ja hassutella. Saada muut puolelleni. Niin, sellainen minusta on tullut. Tietämättäni. Omaksi yllätykseksenikin. Tänä vuonna olen puhunut, pitänyt koulutuksia, ranskaksi ja englanniksi. Olen nauttinut niistä. Olen saanut hyvää palautetta asiantuntemuksesta. Ensimmäisten koko aamupäivän istuntojen jälkeen olin todella väsynyt. Se vei paljon energiaa. Nyt osaan jo jakaa energiani paremmin. En ole enää poikki.

Uskallan ottaa tilani. Lavalla. Liikun, kävelen: katson ihmisiä, jotka kuuntelevat minua, eikä minua enää pelota. Olen tässä ja uskallan antaa itsestäni palasen sinulle. Olen ehkä elänyt läpi suurimpien pelkojeni. Olen mennyt oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Olen saanut kehittää taitoja, joita en olisi koskaan saanut Suomessa, niin kummallista se kuin onkin.

Joskus kauas on pitkä matka. Joskus on lähdettävä löytääkseen itsensä. Joskus omien rajojen rikkominen vaatii jollain tavalla äärimmäisiä keinoja: paikoillaan pysyminen on houkuttelevaa, mukavaa, mutta ei välttämättä kasvata luonnetta. Jos en olisi lähtenyt, en tänään tietäisi, minkälainen ihminen oikeasti olen.

Siispä, merci la France, että olet kasvattanut luonnettani. Merci, että olet koetellut rajojani ja uskoani. Merci, että olet luottanut minuun ja jatkat uskomista minuun. Merci, että olet antanut minulle mahdollisuuksia, joita en olisi kotona saanut. Merci siitä, että olet tehnyt minusta osan sinua.

Joskus kasvaminen, muuttuminen, vaatii äärimmäisiä olosuhteita. Timantin hiomiseen tarvitaan painetta. Niinpä myös muuttuminen. Ihminen ei kasva liian helpoissa olosuhteissa. Olisinko tehnyt tämän koko matkan vapaaehtoisesti? Tuskin. Tekikö mieli lopettaa kaikki kesken? Usein. Tiesinkö, että jonain päivänä ajattelisin, että onneksi tein kaiken tämän? EN. Olenko tyytyväinen nyt? Kyllä.

Mitä mielessäni on tänään? Kyyneleet silmissä, jonkinlaisen tunnekuohun vallassa kysyn itseltäni: Kuinka paljon kauemmas voin vielä mennä?

Sanni: XO Terkkuja kotiin!

Ison kengän kanssa villasukkaa piti käyttää
Nyt saappaat pitää omilla teoilla täyttää
Älä huoli äiti, hallussa on elämä
Vaik silloin tällöin yllättääkin koti-ikävä
Nyt taas on pyörät alla, ei vieläkään tietoo minne meen
Se mulle selvii vasta kun kokeilen

Kengät opetettiin solmimaan, nyt alan kävelee oppimaan
Kahdella jalalla mä seison, vaikka horjun
Nukahdan kotiin, mutta herään Berliinissä
Ilman käsii, jarrut rikki alamäessä
Kipsiin kirjaan x ja o, terkkuja kotiin!

2 vastausta artikkeliin “TIMantti hioutuu

Vastaa käyttäjälle Marjo Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s