Elämässä on kaikenlaisia aikoja: on aikoja, kun olemme rauhallisia, on aikoja, kun olemme pehmeitä. On aikoja, kun olemme hukassa ja on aikoja, kun tiedämme, mitä haluamme. Minulla on juuri nyt sellainen aika. Tiedän, mitä haluan, enkä ole valmis antamaan piiruakaan periksi siitä. En ole pitänyt itseäni koskaan kovapintaisena neuvottelijana, tai edes ylipäätänsä neuvottelijana, mutta nyt olen sellainen. Ja hyvin tiukka sellainen. En ole koskaan edes ajatellut, mitä neuvotteleminen tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että käy vaihtokauppaa vastapuolen kanssa: saadakseen jotain on valmis antamaan jotain. Koko elämähän on yhtä neuvottelua. Tämmöinen oppikoulu olisi pitänyt käydä jo aikaisemmin. Itse asiassa sen kuuluisi olla osa pakollista oppimäärää koulussa. Tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttaminen.
Samalla luen voittamisesta niin jo rakkaaksi tulleesta Enkelten valtakunta -kirjasta – enkä voi olla ajattelematta, että se on totta: Meidät opetetaan häviämään ja varoitellaan jo koulusta asti, kuinka vaikeaa tavoitteiden saavuttaminen voi olla. Työ- tai opiskelupaikan löytäminen. Kukaan tai mikään ei valmenna meitä voittamaan. Mitä tehdä, kun voittaa oscarin – tai kun pääsee voittoputkeen kiinni. Yhtä paljon siihen tarvitsee henkistä kapasiteettia, että selviää voittamiseen liittyvistä huimista tuntemuksista. Sen takia niin monella voittajalla lähtee mopo käsistä, kun voittoon pääsee kiinni. Kukaan ei ole kertonut, mitä tehdä sen jälkeen. Kuinka rauhoittaa levoton mieli tai pamppaileva sydän?
Viime viikkojen aikana olen alkanut ymmärtää, minkälainen tukijoukko takanani seisookaan. Jos tänne tullessani olin kovin huolissani siitä, minkälainen tulevaisuus tulisi olemaan, voin ehkä nyt sanoa, että palaset ovat alkaneet loksahtamaan paikoilleen, mitä suuremmassa mittakaavassa. En olisi kuuna päivänä uskonut, että minulle voisi avautua tällaiset mahdollisuudet täällä. Lisäksi yhtäkkiä ystäviä valmiina auttamaan tuntuu olevan joka kulman takana. Olen löytänyt jonkinlaisen yhteisön, jonka vahvaksi jäseneksi olen tullut. Aivan kuin minun pitäisi nyt sanoa, että oli jonkinlainen kohtalo, että tulin tänne. Kaikkea tätä en olisi saavuttanut jäämällä Suomeen. Kummallista, mutta totta.
Elämä on todella näyttänyt erilaisen puolen ja minä puolestaan olen löytänyt itsestäni aivan toisenlaisen puolen. Huomaan myös, miten olen onnistunut voittamaan monia puolelleni vain olemalla täysin avoin ja rehellinen. Nyt mietin, että minkälainen kolme vuotta onkaan takana. Tiukkaa taistoa ja kolhuja, mutta lopulta se kaikki koettu kasvatti minua enemmän kuin mikään muu. Onneksi siis uskalsin hypätä silloin, vaikka se pelotti. Nyt mietin, mitä elämä tuo tästä eteenpäin. Olen hypännyt pilven matkaan, joka kuljettaa minua eteenpäin omalla tasaisella vauhdilla.
Sitten vastaus kysymykseen, vaihdoinko työpaikkaa? Vastaus on en, sillä kovien neuvottelujen tuloksena taisimme löytää kaikkia tyydyttävän lopputuloksen. Voittoputki jatkukoon. Olen valmis uusiin taistoihin. Ehkä tämäkin matka oli tarpeellinen juuri tähän hetkeen, löytääkseni oman itseni täysin uudenlaisesta tilanteesta – sellaisesta, missä minun on juuri nyt hyvä olla.
Ranskattarena 