Unia

Vitsi, uutiset siitä, että Finnair alkaa hyväksyä rokotustodistukset lennolle sai mielikuvitukseni laukkaamaan. Viime yönä näin unta, että olin lähdössä ilmeisesti työmatkalle Italiaan, Finnairilla, Helsingistä. Olin ihan täpinöissäni pakkaamisteni kanssa ja ilmeisesti korona-aika oli jättänyt suuren sosiaalisen kanssakäymisen aukon, sillä lentokentällä jäin kahvittelemaan tuttavieni kanssa niin, että meinasin jäädä koneesta. Viime tipalla ehdin portille, jossa lentoemäntä oli tiukkana, että tulet sitten huomisen klo 4 lennolle uudestaan. En antanut periksi, ja lentoemäntä päästi minut lopulta bussiin, jossa kai kahvikuppi levisi laukkuun, maski sotkeentui ja korvakorukin tipahti. Pääsin kuin pääsinkin Italiaan, mutta siellä tajusin, että loput maskit olivat unohtuneet kotiin eikä minulla ollut mukana kuin se yksi märkä, kahvinen maski. Sen lisäksi olin pakannut mukaan vain yhden t-paidan ja siinä sitten päätin lähteä ostoksille. Apteekki oli kuitenkin kiinni, joten maskit jäi ostamatta ja uneni katkesi siinä shoppausreissulla. Huh, olipas siinä jännitystä tarpeekseen. Ehkä ensimmäinen oikea matka menee hiukan järjestelmällisemmin.

Niin ainakin toivon. Kesän lähestyminen on saanut ajatukset kääntymään matkustamiseen ja Suomeen. Tällä hetkellä omat matkatoiveet eivät koske paljon muuta kuin Suomeen matkustamista, vaikka olisihan sekin kiva päästä kurkkaamaan naapurikaupunkiin tai johonkin naapurimaista. Sillä lailla tuntuu, että täällä olosta ei ole kunnolla päässyt nauttimaan, kun matkustamisesta ei ole ollut puhettakaan. Kovasti haaveilen yhä siitä Pariisin reissusta, mutta koska se on yhä yksi Ranskan korkeimman riskin alueista, se kai yhä jää haaveeksi. Toivotaan kuitenkin, että tämä horisontissa pilkahtava toivo on aitoa, sillä jotenkin nyt tarvitsisimme varmasti kaikki vähän iloa ja yhdessäoloa kuluneen raskaan vuoden jälkeen. Pyrin kuitenkin pitämään ajatukset maltillisesti tässä ihan lähitulevaisuudessa – silti kaikki uutiset, jotka eivät koske koronaa, tuntuvatkin nekin jotenkin tervetulleelta vaihtelulta. Sen verran aloin jo alustamaan kesää, että kysyin pomoltani lupaa tehdä kesällä muutama viikko töitä Suomesta. En tiedä, tulenko tällaista optiota käyttämään todellisuudessa, mutta nyt tuntuu tärkeältä kärttää kaikki mahdollisuudet sille, että voisimme viettää kesällä aikaa Suomessa.

Olen ollut kuluneet viikot melkoisen lailla huonolla tuulella – ja väsynyt. Luulen, että tämä tilanne ja pitkään jatkunut korona vaikuttaa kaikkeen. Silti haluan uskoa siihen, että tulevaisuudessa siintää vähän vapaampi arki. Rajoitukset vähenevät hiljalleen ja on taas aika alkaa suunnitella ystävien ja tuttavien näkemistä täällä lähialueella. Olemme myös töissä alkaneet järjestää muutaman työkaverini kanssa höpöttelyaikoja – virtuaalimiitinkejä joissa ei välttämättä puhuta töistä. Sekin tekee todella hyvää, sillä pitkä etätyö ilman minkäänlaisia breikkejä tuntuu todella raskaalta. Yhdessä tällaisessa puhuin Suomeen matkustamisesta – ja yhtäkkiä mahanpohjassa alkoi jännittää aivan valtavasti. Siitä on niin hurjan pitkän aika, kun olen ollut viimeksi Suomessa. Miltä minusta taas tuntuisi olla siellä. Kuinka paljon olen muuttunut? Tuntuuko minusta kuin tulisin kotiin vai tuntuuko minusta kuin olisin ulkomailla? Onpa jännä ajatus. Nämä vuodet ovat menneet todella nopeasti ja välillä joutuu muistuttamaan itseään siitä, kuinka paljon aikaa on kulunut.

Olen joutunut todistamaan sitä, että olen muuttunut melko perusteellisesti. Olen kai silti yhä se sama ihminen, mutta jotain minussa on muuttunut niin, että en ehkä ole itsekään ymmärtää. Minusta on tullut melko kärkevä ja suora, ja vaikka en oikein osaa sanoa, onko se hyvä asia, sellainen minusta on nyt tullut. Mietin itsekseni, onko se jotenkin ranskalaista – vai onko se vain jonkinlainen seuraus kaikesta koetusta. Luulen ainakin, että sellainen omaan itseensä usko on kasvanut melkoisesti. Silti joidenkin päätösten kanssa epäröin yhä kovasti. Vaikka omassa sisimmässä jokin päätös tuntuu oikealta – tai väärältä – sen tunteen seuraaminen on kovin vaikeaa. Jonkun toisen neuvominen vastaavassa tilanteessa tuntuisi varmaankin helpommalta kuin oman itsensä kuuntelu. On kuin monta ihmistä keskustelisi vieressäni asiasta – ja vaikka tiedän ihan sata varmasti, miltä minusta tuntuu, sen tunteen seuraaminen on aivan kamalan vaikeaa. Osittain luulen, että se tulee opitusta velvollisuudentunteesta. Ajattelen, että minun kuuluu tehdä valinta, joka on oikea muille, ja unohdan sen, miltä minusta itsestä tuntuu. Siitäkin huolimatta, että kaikki minussa huutaa kuuntelemaan. Et sinä todella tuota halua.

Tänään aamulla heräsin aikaisin taas joogaamaan. Kurkkasin omaa aamunaamaa peilistä ja yhtäkkiä se ajatus tuli. Niin, tuossa olen minä – minä olen tuossa. Voin tunnistaa vihdoin tuon ihmisen peilistä. Muistan kun yhdessä vaiheessa en ollut oikein varma siitä, kuka olin. Tuntui jotenkin helpottavalta tunnistaa itseni – en minä ehkä ihan harhateillä ole ollutkaan. Olen hiljalleen pienin askelin askellut takaisin itseni luokse. Niin, ehkä jollain lailla on hyvä muistaa, että voin olla, kuka vain haluan olla. Niin usein päädymme toistamaan niitä totuttuja kaavoja. Näin minä olen aina toiminut, näin minun on yhä uudelleen toimittava. Pelko on se kaikista huonoin ystävä – varsinkin valintoja tehdessä ja mieli on siitä kummallinen ystävä, että se osaa keksiä kaikenlaisia kummallisia seuraamuksia erilaisista valinnoista ja päätöksistä. Niille usein yhteistä on se, että ne ovat kauhuskenaarioita siitä, mitä kaikkea voisi mennä pieleen. Niin usein joudun muistuttamaan itseäni siitä, kuinka hyvin monet asiat ovat järjestyneet täälläkin. Sen eteen on vain täytynyt tehdä vähän töitä ja ennen kaikkea toimia. Paikalleenjääminen kun ei mitenkään auta tai helpota asioiden etenemistä. Uniin ei voi jäädä loputtomiin vaan pitää uskaltaa jatkaa matkaa.

fbt

Behm; Unia

Mun unessani ei oo paikkaa, ei oo aikaa
Tapahtuu kaikki, mut ei mitään samaan aikaan
Mistä luovunkaan, jos kaikkea en nää
Pelkäänkö elämää vai etten ehdikään elää?
Kuljen silmät kiinni tietämättä suuntaa
Kaiken saattaa yksi harha-askel muuttaa
Pysähdyn, en haluu kaikkee menettää
Pelkäänkö itse pimeää vai sitä etten nää?

2 vastausta artikkeliin “Unia

Vastaa käyttäjälle Jasmin Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s