Kevät alkaa ja kutsuu mukaansa. Syksyllä istuttamani narsissit ja tulppaanit ovat alkaneet kasvaa. Luonto heräilee eloon reilun kahden kuukauden talven ja kylmyydeen jälkeen. Viinipelloilla käy kuhina, sillä taitaa olla viime hetket leikata pensaat kevätkuntoon. Täällä maaseudulla talvi on ollut metsästyskautta ja joka lauantai ja sunnuntai jossain kohdassa on kyltti metsästys käynnissä ja metsästäjiä istuskelee vartiopaikoillaan aseet käsissä tien varrella. Minulla ei ollut ajatustakaan, että metsästäjiä on täällä näillä nurkilla tällaiset määrät. Yhtenä sunnuntai-aamuna näemme kaksi villisikapossua juoksevan tien yli kylkikyljessä. Toivottavasti emo oli yhä jossain lähettyvillä katsomassa jälkikasvunsa perään.
Pyöräily on oman arvioni mukaan ranskalaisten kansallislaji. Kesällä nyt ei ole mikään ihme, että pyöräily on kova juttu, mutta eivät ne lopeta talveksikaan. Talvella on lähes sama määrä pyöräilijöitä. Erityisesti se tuntuu olevan sunnuntai-aamun aktiviteetti, mutta yhtä lailla ryhmään pyöräilijöitä tai yksittäisiin ajelijoihin voi törmätä missä tahansa. Kapeilla teillä pyöräilijät aiheuttavat omat haasteensa, sillä mutkaisilla teillä on parasta odottaa hyvää näkyvyyttä ennen kuin uskaltaa lähteä ohittamaan. Olen vähän ihmeissäni, että ranskalaiset ovat tällaisia urheilijoita. Ennakkoluulojen mukaan ranskalaiset kun käyvät kuntosalilla vähän näön vuoksi nostamassa puntteja, mutta täällä kyllä vauhtia on ja hiki lentää. Kerran jopa miesryhmä oli pysähtynyt tien varteen pissille ja liikennevaloissa tätä näkyä täytyi sietää hieman yhtä tarpeellista pidempään. Ei tämäkään ihan odotusten mukaisesti eleganttien ranskalaismiesten käytösoppaan mukaista toimintaa. Ranskalaiset onnistuvat aina yllättää! Ja selvyyden vuoksi, pyöräily ei ole sellaista meidän Tunturilla veivailua, vaan kunnon kilpavehkeillä.
Uusinta uutta on tietenkin kaikki uudet säännökset koronaviruksen varalta. Yksi joogakoulu lupaa joogaopetusta koululla, jos on näyttää lääkäriltä saatu lähete liikuntatunnille – siis ei lääkärintodistus siitä, että ei ole sairas vaan lähete, että terveydentila vaatii liikuntaa, joogaa. Muilla kuin lähetteen saaneilla ei ole tunnille asiaa. Maskipakko tietenkin jatkuu ja nyt kangasmaskit, jotka eivät täytä kaikkia kriteereitä, on kielletty. Maskittomuudesta uhkaa 135 euron sakko, mutta siitä huolimatta lähes joka paikassa näkyy aina joitain ihmisiä ilman maksia. Montpellierissä ei tarvinut olla kuin muutama minutti ulkosalla, kun ensimmäiset maskittomat ihmiset tulivat vastaan. En tiedä, onko kysymys väsymyksestä vai jostain muusta. Silti yleisesti ihmiset noudattavat ohjeita, vaikka kovasti tällä hetkellä odotamme seuraavaa siirtoa – tuleeko uusi lockdown vai ei.
Viime viikolla kävin kaupungissa. Se, jos mikä on nykyään täysin poikkeuksellista. Kuinka ihanaa oli nähdä kaupungin vilinää, ihmisiä ja elämää. Tuntuu täysin oudolta näinä päivinä, että se oli täysin normaalia ennen kaikkea tätä. Kaipaan sitä ja huolettomuutta. Näin ranskalaisen kokemukseni jo vähän erilaisesta valosta. Näin kaiken uudesta, laajemmasta perspektiivistä ja samalla en voi olla harmittelematta sitä, että nyt kun puhun ranskaa ja voisin ikään kuin nauttia täysin sydämin tästä kokemuksesta, voisin ja uskaltaisin tehdä uusia asioita, kurkistaa ranskalaiseen kulttuurin erilailla kuin aikaisemmin, niin en voi sitä tehdä. Kaikki paikat on kiinni, ei ole ravintoloita, elokuvia, teatteria, festivaaleja. Mutta minkäs teet, tilanne on se kuin on. Silti oli ihanaa nähdä, että jutellessani uuden, täysin tuntemattoman ihmisen kanssa, hän kysyi minulta kolme kertaa, pidänkö elämästä täällä, olenko viihtynyt, tunneko oloni hyväksi. Se oli aika ihana lähestymistapa, huolenpitoa.
Tammikuu on ohi ja minulla siis pitäisi olla yksi kirja luettuna. Niin onkin, vaikka täytyy myöntää, että olin aloittanut sen lukemisen jo aikaisemmin. Mutta kaikki luetut kirjat lasketaan tähän uutena vuotena aloittamaani haasteeseen. Lukemani kirja on Philippe Delermin Et vous avez eu beau temps ? Kirja sisältää pohdintoja pienten tyypillisten lausahdusten tarkoituksesta, kuin vaikkapa Etkö nähnyt sen tapahtuvan? Lähetä viesti, kun olet kotona. Ehkä voimme sinutella. Kirja on kiva pieni paketti, jota voi lukea milloin haluaa, mutta ranskankieli on suhteellisen monimutkaista, vaikka ymmärsinkin, mitä siinä sanottiin. Samoin kirja sisältää paljon viittauksia ranskankieliseen kulttuuriin tai tapahtumiin, joita en tunne tai osannut samaistua. Silti kirjassa oli monia kivoja, vähän hassujakin tilanteita. Yritin kysellä jo työpaikkani nuorilta tytöiltä vinkkejä, mitä voisin lukea seuraavaksi.
Il n’y a pas de tendresse sans inquiétude. Aimer, c’est avoir quelqu’un à perdre et c’est donc avoir peur. – Ei ole olemassa kiintymystä ilman huolta. Rakastaminen on jonkun olemassaoloa, jonka voi menettää, se on siispä pelottavaa. – Philippe Delerm
Ranskattarena 