Joulutunnelmaa etsimässä

Joulu lähenee. Jollain tavallaan on lohduttavaa huomata, kuinka samalla lailla jouluun valmistaudutaan myös täällä Ranskassa. Lapset alkoivat jo marraskuun lopussa tuoda jouluaiheisia piirrustuksia ja askarteluja kotiin. Jouluvalot ilmestyivät lähikylien kaduille, tietenkin aina tuttu lelukuvasto tipahti postiluukusta jo marraskuun alussa. Suklaat ja joulukalenterit ilmestyivät kauppojen hyllyille jo hyvissä ajoin. Kaikessa siinä tuttuudessa on jotain hyvin lohduttavaa. Se saa minut muistamaan, kuinka me kaikki olemme yllättäen kovin samanalaisia. Lapset odottavat aivan samalla innolla joulua kuin Suomessakin. Ainoana erona ehkä, että joulupukki ehtii jakaa lahjat Suomeen jo aattoiltana, ja tänne pukki ehtii jouluaamuksi. Se on toki aivan ymmärrettävää välimatkan vuoksi.

Minut on ehkä yllättänyt loppuvuoden kylmyys. Yllättäen pakkasaamut tuntuvat olevan lähes sääntö täällä. Auton ikkunat on raaputettava jäästä joka aamu ennen lasten viemistä kouluun. Taisin kerran sanoa, että onneksi tiet eivät ole liukkaat. Otan sanani takasin. Niinä pakkasaamuina on kyllä paras varoa kesärenkailla ajaessa ja jossain kohdassa tien varressa on liikennemerkkikin, joka varoittaa jäätyvästä tiestä. Meren lämmittävä vaikutus ei tunnu enää täällä hiukan pohjoisempana 60 km:n päässä merenrannasta. Kesät ovat kuumempia ja talvet kylmempiä. Piposta ja hanskoista on tullut vakiovaruste tässä säässä, kunnes aurinko nousee ja sulattaa huurtuneen maan. Sitten sää vaihtuu yllättäen sateisemmaksi. Usva peittää läheisiä viinipeltoja ja kietoo läheiset kukkulat hellään syleisyynsä aamuisin. Päivällä lähden lyhyelle ostosretkelle ja aurinkon säteet yhdistyneenä vielä sateen jälkeiseen märkään maahan saa olon tuntumaan aivan keväiseltä. Kaikki vuodenajat kietoutuvat täällä kiehtovasti toisiinsa. Tai täällä kai niitä voisi kutsua päivänajoiksi.

Marraskuu ja joulukuu ovat kuluneet jonkinlaisessa horroksessa marraskuun alussa alkaneiden rajoitusten takia, jotka ovat jo onneksi hellittämään päin. En ole kuitenkaan tavannut yhtäkään uutta työkaveriani livenä vaan ainoastaan ruudun välityksellä. Päivät kuluvat varmaan aivan liiaksikin keittiön pöydän ääressä töitä tehden ja viikonloputkin on vietetty lähinnä kotosalla. Sitten jostain tulee sellainen olo, että nyt en enää pysty tähän paikallaan olemiseen. Tarvitsen jotain vaihtelua, ihmisiä, jotain aitoa. Sitten keksin, että viedessäni lapset kouluun voin käydä hakemassa lähileipomosta jotain herkkua ja kävellä hieman samalla. Pakko nähdä jotain muutakin kuin kotipiha ja sama maisema matkalla kouluun. Pakko nähdä oikeita eläviä ihmisiä, jotain todellista.

Onneksi siis joulu tulee tuoden jotain vaihtelua tähän virikeköyhään elämään. On ainakin jotain odottaa ja valmistella. Siinä tuttuudessa on jotain pehmeää ja kiehtovaa. Kaipaan suomalaista joulutunnelmaa, mutta yhtä lailla olen kiinnostunut näkemään, minkälainen tämä joulu täällä on. Naapurimme ovat ainakin laittaneet parastaan jouluvalokoristeluissa, joiden rinnalla meidän vaatimattomat valonauhat oliivipuussa ja aidassa kalpenevat pahasti. Olemme siivonneet puutarhaamme ja valmistelleet sitä pikkuhiljaa kevätkuntoon. Keväästä muistuttava tuoksu saa minut ajattelemaan tämän vuoden loppua ja uuden alkua. Uusi raikas alku tuntuisi juuri nyt todella hyvältä. Sitä ennen on kuitenkin vuoro rauhoittua ja hiljentyä. 10 päivän loma joulun ja uuden vuoden välillä tulee sekin todella tarpeeseen. On vielä aikaa käydä läpi tätä vuotta ja sen saldoa ennen kuin on aika kääntää sivua kohti uutta vuotta. Mitä kaikkea sain aikaan ja mitkä suunnitelmani eivät toteutuneetkaan? Mitä haluan kirjoittaa listaani ensi vuodelle?

Mitä lähemmäksi jouluaatto ja joulupäivä lähestyy, sitä enemmän on lupa hidastaa ja hiljentää. Mieli ja keho on väsynyt oikeastaan koko vuodesta. Tunnen jonkinlaisen raskauden olossani. Ehkä se on tämä vaihe, jossa on osittain vaikea pitää toivoa yllä – että kyllä tästä selvitään ja vielä tulee toinen parempi aika. Sen vuoksi tekee hyvää lohduttautua perinteisiin ja hiljentyä joulun viettoon. Muistelen lapsuuden jouluja ja ymmärrän, minkälaisia uhrauksia vanhempamme ovat ehkä tehneet meidän puolestamme. Oma isäni onnistui lähes aina olemaan kotona aattoiltana siitä huolimatta, että hän teki katkeamatonta vuorotyötä. Yhtäkkiä omien lasten ollessa pieniä ymmärrän, mitä se tarkoittaa – että joku on uhrannut oman aattoiltansa meidän, juuri meidän tähden. Kiitollisuus ihmisten hyvyydestä täyttää mieleni. Juuri se on jouluntaikaa. Puhun jouluaattoperinteistämme ja lanttu- ja porkkanalaatikoista ja siitä kuinka ne tuntuvat nyt puhuvan lapsuuden turvallisuudestani. Kohta jo nyyhkin illallispöydässämme ja mieheni katsoo minua kummastuneena ojentaessaan nenäliinan. Yhtäkkiä se ajatus saapuu tajuntaani: kuinka suuri ikävä minulla on kaikkea sitä tuttua. Silti jälleen kerran totta tässä hetkessä on tämä: tänä vuonna joulu on edessämme tällaisena. Yritän tuntea siitä kiitollisuutta ja tunnen joulun taian koskettavan meitä etäisyydestä huolimatta. Hyvää joulua rakkaat!

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy
Sinne saattaa löytää vaikka paikallansa pysyy
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa
Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Katri Helena: Joulumaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s