Elle – hän on nainen

Elle – hän on ystäväni, joka ottaa taksin kolmelta aamuyöllä tullakseen hoitamaan esikoistani, kun minun on aika lähteä synnyttämään kuopustani. Hän on ystäväni, joka kuuntelee huoleni. Hän on ystäväni, joka juo kanssani viiniä vappuaattona ensimmäisessä poikamiesboksissani. Hän on ystäväni, joka kouluiltana majoittaa minut huoneensa lattialle, kun ensirakkauteni on minut hyljännyt. Hän on ystäväni, joka painaa jääpalalla puudutetun korvan läpi korvakorun, vain koska se tuntuu hyvältä idealta. Hän on ystäväni, joka kirjoittaa lukion tunnilla sivukaupalla tekstiä vihkon sivulle, vain koska se saa biologian tunnin kulkemaan nopeammin. Hän on ystäväni, joka on sitä silloinkin, kun en ole sitä ansainnut. Hän on ystäväni vuosien takaa, josta en kuule usein.

Elle – hän on äitini, joka on minut tähän elämään synnyttänyt. Hän on äitini, joka on vaalinut minua syntymääni saakka, sen jälkeen ja tähän päivään asti. Hän on äitini, joka on pelännyt minut menettävänsä ja silti antanut minun kasvaa aikuiseksi. Hän on äitini, joka matkan ja ajan halki pitää yhä minua kädestä, niin persoonallisella tavalla, jota minä jatkan omien lasteni kanssa: käsi pitää kädestä, mutta pikkusormi on kiertynyt lapsen ranteen ympärille, huolehtien ja varmistaen.

Elle – hän on siskoni, jota olen rakastanut kai ensihetkistä alkaen. Hän on siskoni, jota olen lapsen intensiteetillä ja sisarusrakkauden voimalla myös vihannut. Ethän koskaan mee pois. Hän on siskoni, jota olen katsonut ihaillen ja kahdehtien: hän on aina vanhempi ja viisaampi. Hänestä olen ottanut mallia ja häneen olen pikkusiskon uskolla turvautunut. Hän on siskoni, joka ottaa minut kiinni vesiliukumäestä, eikä anna pääni vajota veden alle. Hän on siskoni, jonka kanssa olen oppinut ihmisyydestä, riitelystä ja sopimisesta, elämän pituisesta ystävyydestä. Hän on siskoni, joka ei lakkaa elämän pyörteissä sitä olemasta. Hän on siskoni, joka on tuntenut minut koko minun elämäni.

Elle – hän on minun mummuni. Hän, jonka menetin 10- ja 13-vuotiaana. Hän on mummuni, jota en oppinut tuntemaan kuin lapsen viattomuudella. Hän on mummuni, jonka halauksen muistan yhä mielessäni. Hän on mummuni, jota yhä kaipaan, jota en koskaan lakkaa ajattelemasta ja josta yhä mietin, kuka ja minkälainen hän oli. Hän on mummuni, joka jätti kotinsa taakseen ja muutti toiselle puolelle Suomea. Hän on mummuni, joka piti huolta toisista. Hän on mummuni, joka menetti yhden lapsistaan ja oppi piilottamaan surunsa. Hän on mummuni, jonka elämä loppui liian aikaisin tai joka eli täyden elämän. Hän on mummuni, joka on osa sukupolvien ketjua, nyt jo poissa, mutta yhä täällä.

Elle elle est ma belle-mère, hän on anoppini. Hän, jonka ehdin tuntea vain kahden vuoden ajan. Hän on anoppini, joka aamuisin laittoi huulipunaa huulilleen ja moiskautti poskilleni pusun, joka jätti jälkeensä huulipunatahran. Hän on anoppini, josta muistan hänen pitkät hoikat sormensa lakattuna tumman harmaiksi naputtelemassa pohdiskelevasti juomalasin reunaa. Hän on anoppini, joka yli 80-vuotiaana yhä huomioi ohiajavan miespyöräilijän shortsit ja joi lasillisen viiniä joka lounaan ja illallisen yhteydessä. Pour moi, elle était chic. Hän on anoppini, joka jätti minuun jäljen ja josta poikani eivät tiedä muuta kuin sen, mitä muut heille tarinoina kertovat. Hän on anoppini, jonka rakkaus poikiinsa ei koskaan sammunut.

Elle – hän on sisarentyttäreni, joka on kaunis kuin kuva. Hän on raikas ja täynnä nuoruuden energiaa. Hän on sisarentyttäreni, joka tavoittelee ihailtavalla voimalla omia unelmiaan. Hän on sisarentyttäreni, joka on täynnä intoa, jota ei saa sammuttaa. Hän, jonka kasvua olen saanut seurata vauvasta jo lähes aikuiseksi, on tyttäreni, jota minulla ei koskaan ole.

Elle – hän on nainen. Hän on osa minua ja sinua. Hän on osa sukupolvien katkeamatonta ketjua tai ystävyyden punomaa helminauhaa. Hän on osa minun matkaani. Hän on nainen, joka on toivonut minun parastani, kuunnellut toiveitani ja surujani. Hän on nainen, joka on kantanut ja suojellut minua. Hän on nainen, joka on avannut minulle kotinsa ja sydämensä. Hän on nainen, joka on jättänyt minuun jäljen. Hän on nainen, joka ei lähde minusta koskaan.

Florent Pagny – Et Un Jour Une Femme

Et un jour une femme
Ja yhtenä päivänä yksi nainen
dont le regard vous frôle
Jonka katse hipaisee sinua
Vous porte sur ses épaules
Kantaa sinua olkapäillään
Comme elle porte le monde
Niin kuin hän kantaa maailmaa
Et jusqu’à bout de force
Ja voimiensa loppuun saakka
Recouvre de son écorce
suojaa kuorellaan
Vos plaies les plus profondes
Syvimmät haavasi
Puis un jour une femme
Sitten yhtenä päivänä yksi nainen
Met sa main dans la votre
Laittaa kätensä käteesi
Pour vous parler d’un autre
Puhuakseen toisesta
Parce qu’elle porte le monde
Koska hän kantaa maailmaa
Et jusqu’au bout d’elle même
Ja omaan loppuunsa saakka
Vous prouve qu’elle vous aime
Näyttää sinulle, että hän rakastaa sinua
Par l’amour qu’elle inonde
Rakkaudella jota hän tulvii.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s