Lopullista ja alullista

Kesäkuu lähenee loppuaan. Muistan viime kesän ja se tunnelman. Hassua, että tässä kesässä ei lopulta ole paljon mitään samaa. Viime kesään liittyi paljon epäselvyyttä ja epävarmuutta, ainakin omassa päässäni. En ollut aivan varma suunnastani, vaikka tunsin voimakkaasti niin kuin tänäänkin, että kaikki on muuttumassa. Tällä kertaa muutos – jonkin ajanjakson päättyminen on hyvin konkreettista. Yhtäkkiä päätökseen tulee aivan käsittämätön määrä asioita: minun opiskeluni päättyi, joogakouluni muuttaa, kohta hyvästelemme nounoun – lastemme aivan ihanan ranskalaisen perhepäivähoitajan, isomman lapsen ensimmäinen kouluvuosi päättyy ja luvassa on kouluvaihto, sillä hyvästelemme kohta myös ensimmäisen kotimme täällä. Kaikenmuun lisäksi yksi henkilökohtainen projektini on tulossa näinä päivinä päätökseen. Niin, melkoinen kasa muutoksia, mutta erittäin hyviä muutoksia. Ne tuovat mukanaan niin paljon sisäistä kutkutusta, että en millään jaksaisi odottaa elokuuta ja syksyä. Samaan aikaan tiedän, että lopullisten hyvästien hetkellä kyyneleet tulevat taas valumaan.

Toulouse

Katsoin Michelle Obaman Becoming-dokumenttia Netflixistä ja hän osui naulan kantaan puhuessaan yhden ajanjakson loppumisesta ja uuden alkamisesta. Hän kertoi omalta osaltaan presidenttikauden lopusta ja siitä, että lapset lähtevät pesästä. Alkaa uusi aika, jossa hän voi tehdä, mitä itse haluaa. Saatoin tuntea tuon tunteen konkreettisesti itsessäni. Naisille lasten itsenäistyminen avaa jälleen uuden vaiheen, jossa yhtäkkiä omasta ajankäytöstä voi vastata aivan itse. Meille annetaan monta erilaista elämää ja miten ihmeellistä onkaan, kun voi vielä itse määrittää, mihin haluaa aikansa käyttää. Omat lapseni eivät lähde piiitkään aikaan kotoa, mutta elämä muuttuu silti, sillä lapset kasvavat. Minulle on iso asia, että molemmat lapset ovat syksyllä maternellessa, koulussa. Alkaa uusi aika vähän isompien ja itsenäisempien lasten kanssa. Lapset tarvitsevat äitiä yhä vähemmän ja aika usein pienempi lapseni työntää minut pois lastenhuoneesta sanoen äeti poees ja ovi sulkeutuu edessäni jättäen minut lasten leikkien ulkopuolelle. Hetkeksi tulee sellainen olo, että mitä minä nyt teen, kun kukaan ei hetkeen tarvitse minua. Jokin uusi siis odottaa jatkossa minuakin.

Grenoble

Uuden aikakauden alkaminen tarkoittaa tietenkin edellisen päättymistä. Niinpä on aika katsoa hetki taaksepäin. Tunnen kiitollisuutta kaikesta hyvästä, jota olen saanut. Mielessäni kiitän kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat jollain tavalla osallistuneet matkaani: vanhaa monsieurta, joka viitsi nähdä vaivaa kommunikoidessaan kanssani, apteekin tätiä, joka aina ystävällisesti yritti ymmärtää, mitä tarvitsin, pankkitätiä, jolla on jostain syystä aina suuri luotto minuun ja tietenkin lasten nounoua. Löysimme maailman parhaan perhepäivähoitajan, joka otti perheineen lapsemme avosydämin vastaan. Hän on hoitanut lapsiamme rakkaudella, kärsivällisyydellä ja ymmärtäväisyydellä, silloinkin kun yhteistä kieltä ei vielä ollut. Muistan aivan alussa, kun hain lapsia hoidosta oikeasti ymmärtämättä sanaakaan, miten lasten päivä on sujunut. Nounou ei tietenkään puhu muuta kuin ranskaa ja sitäkin etelän aksentilla, joten minulle alku ei ollut helppoa. En ole kuitenkaan koskaan ollut huolissani siitä, että lapset eivät olisi olleet hyvässä hoidossa vaan täysin päinvastoin. Minulle oli suuri helpotus täällä uudessa paikassa, jossa meiltä on puuttunut oma tukiverkko, että meillä on ollut upea nounou, joka on aina ottanut ilomielin lapset hellään hoivaansa. Vielä silloinkin, kun isompi lapsemme oli jo koulussa, hän tarjoutui ottamaan sairaan poikamme hoitaakseen, että saamme työmme hoidettua. Parhaimmillaan minulle tämä on sitä ranskalaisuutta joustavuutta, joka jää näkymättömiin ennakkoluuloissa ranskalaisen byrokratian mahdottomuudesta.

Lyon

Mietin tänään, itkinköhän lähtiessäni Suomesta. Omieni muistojeni mukaan en. Ehkä sitä vain joskus tietää, että joku asia on tarkoitettu tapahtuvaksi. Tiesin, että se oli meille seuraava askel, vaikka ei aina tiedäkään, miten kaikki asiat järjestyvät. Iso kiitos tästä uudesta alusta kuuluu tietenkin myös useille ranskanopettajilleni, jotka ovat opettaneet ja tutustuttaneet, rohkaisseet ja kannustaneet eteenpäin kieleen ja kulttuuriin tutustumisessa. Minua huvitti joskus, kun eräs opettajani kuvaili ranskalaisia rauhalliseksi puhujiksi verrattuna vaikka italialaisiin, jotka puhuvat myös käsillään. Puheenrytmi täällä on minuun makuuni varsin rivakka, puhekulttuuri on toisenlainen verrattain verkkaiseen suomalaiseen tyyliin. Joskus kuitenkin huomaan, että minuunkin tarttuu ranskalainen tyyli venyttää sanoja ja täyttää tyhjyyttää mitään tarkoittamattomalla ööö-ääntellä, joka suomeksi kuulostaa täysin turhalta. On ollut aikamoinen matka mahduttaa uudet sanat, uudet äänteet suuhuni ja elämääni. Minulle se on ollut kuin uudelleen syntyminen uuteen kieleen ja kulttuurin. Kun aluksi ei tiedä, miten uudet sanat ja lauseet mahtuisi päähäni ja suuhuni. On kuin oppisi syömään täysin uuden tulikuuman ruokalajin, josta ei oikein tiedä, miten se pitäisi syödä, mihin kielen laittaisi ja miellyttääkö sen maku minua vai ei.

Marseille

Aika on tehnyt tehtävänsä ja initaatiojakso on ohi. Enää ei ole kyse totuttelusta tai opettelemisesta. Heräsin viime viikolla aikaisin aamulla unen loppuessa kesken. Ensimmäisen kerran ymmärsin, että uneni ovat muuttuneet ranskalaisiksi uniksi. Uneni eivät tietääkseni ole ranskankielisiä unia, mutta tapahtumat sijoittuvat nyt tänne Ranskaan. Unen henkilöt saattavat olla ystäviäni Suomesta ja usein unet ovat melkoista sekahedelmäsoppaa, josta on vaikea saada selvää, kuka oli, missä oli ja miksi oli, mutta unen tapahtumat ovat mitä suuremmassa määrin täällä. Aika on omituinen asia. Ehkä on totta, että aika on illuusio, sillä joskus se kulkee liian nopeasti, joskus liian hitaasti ja joskus tuntuu, että se ei ole lineaarinen ollenkaan. Siltä minusta nyt tuntuu, että aika tekee mutkia menneeseen ja tulevaan niin, että sen kyydissä pitää vain yritellä pysyä mukana. Tulevat muutamat viikot ovat paluuta menneeseen, hyvästejä ja muistoja menneestä, kunnes voi hypätä eteenpäin matkalle uuteen tulevaan. Juuri nyt ajatuksissa käyvät muistot ensimmäisestä hieman epäonnisesta kahvitilauksesta, tärisevin käsin ajetusta automatkasta, ensimmäisistä ranskantunneista, joogakoulun etsimisestä Google mapsin avustuksella ja kaupanhyllyjen välissä vaeltelusta. Heippa hei, olen valmis päästämään teistä muistoista irti ja aloittamaan uuden sivun. Ihan kohta mennään, c’est parti!

Montpellier

Paina taas kaasu pohjaan
Anna elämän mennä
Huuda sun äänihuulet
Rikki ja poikki
Olen onnellinen mitä sä luulit
Olen onnellinen mitä sä luulit

Anna Järvinen: Nuori ja kaunis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s