Maskitettu elämä

Rajoitukset vähenevät ja vähenevät viikko viikolta. Viikot seuraavat toisiaan eikä oikein enää tahdo edes muistaa, kuinka mones viikko on käsillä. Lopulta paluu tavalliseen elämään käy nopeammin kuin olisi uskonut. Ehkä se, mikä on muuttunut eniten, on kiitollisuus kaikkea kohtaan. Mitään ei enää pidä itsestäänselvyytenä, ei edes ulkoilua. Radiosta kuuntelen, kuinka eräs ranskalainen sosiologi kertoo, että eristäytymisen jälkeen ranskalaisten ulkoilu – kävely – on noussut aivan uusiin lukuihin. Alueilla, joilla ei aikaisemmin näkynyt melkein ketään, on nyt lähes ruuhkaa ulkoilijoista. Ehkä olemme todella huomanneet luonnon ja liikunnan hyvää tekevät vaikutukset tai se voi johtua siitä, että vaihtoehdot tekemisille ovat olleet aika vähissä. Ravintolat ja kahvilat availevat oviaan tällä viikolla niin kuin myös liikuntapaikat. Totta on kuitenkin se, että luonnossa oleminen rentouttaa ja rauhoittaa sisällä vietettyjen viikkojen jälkeen. Me olemme viettäneet rannalla tai luonnossa lähes kaikki viikonloput. Lapset viihtyvät ja me aikuiset nautimme meri-ilmasta ja jalkoja vilvoittavasta rantavedestä. Ruuhkaa rannalla ei ole ollut, mutta erityisen lämpiminä päivinä ihmisiä kyllä kerääntyy viettämään aikaa rannalle. Poliisi on tarkkailut ihmisten rantakäyttäytymistä ja pitäneet huolta, että rannalla ei istuta. Lapset ovat olleet poikkeus sääntöön, mutta vanhempien on ollut muistettava pysyä pystyasennossa kaikissa tilanteissa. Viikko sitten poliisi oli ottanut käyttöönsä Jeepin, joilla he kruisailivat rannalla muistuttamassa säännöistä. Kaikki kehittyy, kunnes tänä viikonloppuna rannallakin saa maata. Ensimmäisellä kerralla emme olleet varatutuneet tähän vähän meidät yllättäneeseen vapauteen. Niin kuitenkin Ranskan pääministeri viikolla pitämässään puheessaan kertoo: Vapaudesta tulee jälleen pääsääntö.

Miten kauniilta tuo lause korvissani kuulostaakaan. Les hommes naissent et demeurent libres et égaux en droits. Les distinctions sociales ne peuvent être fondées que sur l’utilité commune . Ihmiset syntyvät ja elävät vapaina ja oikeuksiltaan tasavertaisina. Yhteiskunnalliset erot voivat perustua vain yleiseen etuun. Siinä se on, ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus, se mihin meidän länsimaisten oikeustaju ja ihmisoikeudet perustuu. Tämä julistus sai alkunsa Ranskassa vuonna 1789 Ranskan suuren vallankumouksen aikana, joka lähti liikkeelle yhteiskunnan epäkohdista ja erityisesti taloudellisesta epätasa-arvosta. Ehkä olen nukkunut historiantunnilla, kun tästä on puhuttu tai ehkä tämä kuuluu ranskalaiseen kansalaisylpeyteen, mutta täällä yliopistolla sivilisaation kurssilla opettaja painottaa erityisesti tätä – ranskalaista humanismia ja käsitystä vapaudesta siitäkin huolimatta, että Ranska ei kaikilta osin ole pystynyt tätä julistusta noudattamaan, niin kuin ei mikään muukaan maa. Tänä keväänä ja kesän alkuna osaan arvostaa tätäkin uudella tavalla. Mitä elämä ja yhteiskunta olisikaan ilman periaatteita, silloinkin, kun sen toteutus ontuu. Vapauden – kaikenlaisen vapauden – ja erityisesti liikkumisvapauden ja vapaan matkustuksen merkitys korostuu silloin tai sen jälkeen, kun se on otettu meiltä pois, vaikkakin vain hetkeksi. Kansalaisuuden merkitys korostuu silloin, kun sen perusteella voidaan evätä tai antaa oikeuksia. Ilman periaatteita meillä ei olisi paljon mitään.

Elämä maskin kanssa on tulossa uudeksi normiksi. Alan jo tottua siihen, että kaupungilla näkee ihmisiä, joilla on maski. Julkisissa liikennevälineissä se on yhä pakollinen, mutta tästä eteenpäin ei kai enää muualla. Ensimmäisten viikkojen kuluessa maskin käyttö selvästi on vähenemässä. Ehkä ihmiset väsyvät tai ehkä sen käyttäminen 30 asteen helteessä ei tunnu houkuttelevalta. Kun menemme sovittuun tapaamiseen, menemme tietysti maskin kanssa ja hieromme käsidesiä astuessamme sisään. Montpellierin kaupunki kuten monet muutkin ranskalaiset – tai ehkä kaikki? – kunnat ovat tarjonneet asukkailleen ilmaiseksi maskit. Montpellierin maskit saapuvat lähes kaksi viikkoa vapautumisen jälkeen. Postissa saapuu kirje, jonka kanssa maskit saa hakea ajanvarauksella valitsemastaan paikasta. Saamme kaksi pestävää kangasmaskia per nenä. Ajatus on kaunis, sitä ei käy kieltäminen, mutta minulle maski on niin iso, että se ei pysy mitenkään paikallaan, ei vaikka nauhat kietoisi pään ympärille. Toivottavasti keskivertoranskalainen on siis huomattavasti isompi kuin minä, sillä muuten nämä veroeuroset menivät Kankkulan kaivoon. Tyydyn siis jatkossa käyttämään apteekista ostamiamme maskeja silloin, kun sitä on yhä käytettävä. Onneksi maskien hinta on erittäin kohtuullinen, kaupassa yksi maski maksaa 58 senttiä ja 50 kpl saa 10 eurolla. Suomessa taas apteekit pystyvät varmaankin tekemään aika mukavasti voittoa maskikaupoilla, siitä taitaa olla kokemusta jo valtiotasolta.

Kesäkuu on tuonut mukanaan virallisen kesän. Kevät eristyksessä on muuttanut jotain minussa. Ehkä ihminen kestää vain tietyn verran epävarmuutta tai sitten kyseessä on selviytymisvaisto. En kuitenkaan ole kovinkaan huolestunut. Ajallisesti kaikki asiat tuntuvat loksahtavan paikoilleen melko vaivattomasti. Juuri tällä hetkellä ei voi tehdä paljon muuta kuin huokaista syvään ja antaa kesän helliä. Syksystä ja sen haasteista emme vielä tiedä, mutta juuri tämä hetki tuntuu hyvältä. Kannan sydämessäni toivetta, että kesän aikana pääsemme Suomeen. En ole nähnyt perhettäni lähes vuoteen, joten jatkuva kaipuu nakertaa sisälläni. En edes uskalla sukeltaa tuohon kaipuun tunteeseen, sillä niin voimakas se on. Käyn vain hetkittäin kurkkaamassa sitä ja siellä se yhä on, se kaipuu, joka saa kyyneleet kihoamaan silmiini. Haaveilen suomesta, sen vehreydestä ja puhtaudesta, haaveilen hetkestä kotona. Siitä huolimatta, että tunnen kotiutuneeni tänne ihan hyvin, kaipaan silti juurilleni. Ehkä tarvitsen hetken verran omaa kansallisylpeyden tunnetta, sitä sydämeni Suomea, jossa raikkaat tuulet puhaltavat ja virvoittavat mieleni. Suomalainen saa aina palata kotiinsa.

Minun Suomeni
On tähtitaivaan alla
Minun Suomeni
On auki kokonaan
Ja sen löysin kun mä kuljeskelin
Tuolla maailmalla
Minun Suomeni on
Kaunein päällä maan
Kaunein päällä maan
Lauri Tähkä: Minun Suomeni

2 Comments

  1. Siinä ihmis- ja kansalaisuusoikeuksien julistuksessa oli vuonna 1789 yksi puute; se puhuu veljeydestä. Siskot unohtuivat julistuksesta.

    Tykkää

    1. Näin on. Ranskalainen feministi Olympe de Gouges kritisoi tätä jo vuonna 1791. Valitettavasti kehitys on toisinaan tuskallisen hidasta, erityisesti naisten kohdalla.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s