Vapaus on jo melkein käsinkosketeltavissa: enää kaksi viikonloppua ja me pääsemme ulos, siis jos kaikki menee hyvin. Keppiä ja porkkanaa oli Ranskan pääministerillä tarjolla tiistaina, kun hän puhui l’Assemblée Nationalessa eli parlamentin alahuoneessa esitellen suunnitelmaa rajoitusten poistamiselle. Koulut ovat näillä näkyvin aukeamassa 11.5. Luokassa saa olla 15 oppilasta ja pienten lasten ei ole sallittua käyttää maskia. Pääministeri lausuu selvästi, maskin käyttö pienimmillä oppilailla on kielletty. Nyt me vielä odotamme käytännön ohjeita koulusta, miten kaikki tulee järjestymään, mutta oletus on, että poikamme palaa kouluun. Itselleni ehdoton edellytys kouluun palaamiselle oli, että lasten ei tarvitse käyttää maskia, joten sen suhteen estettä ei ole. Montpellierin pormestari on edelleen sitä mieltä, että kouluun ei pitäisi palata ja hän on vedonnut vanhempiin, että he pitäisivät lapset kotona. Hieman ristiriitainen olo tästä kyllä tulee, varsinkin kun täällä etelässä on säästytty varsin vähällä koronavirustapauksiin liittyen ja odotettavaa on, että lämpötilan nousu hellelukemiin on tehokas vastalääke viruksen leviämiselle. Kuinka paljon näistä varoituksista on puhdasta politikointia ja mikä osa aitoa huolta? Siihen kun tietäisi vastauksen.
Olemme seuranneet pääministeri Edouard Philippen parran toispuoleista valkeutumisen astetta tämän eristäytymisen alusta asti, valkoinen alue sen kuin laajenee ja laajenee. Poliitikot taitavat olla kovilla tänä aikana. Muuten 11.5. elämä ottaa askeleen normaalimpaan suuntaan. Liikkuminen on sallittu 100 km säteellä tämänhetkiseen 1 km alueeseen verrattuna. Kaupat saavat avata ovensa ja julkiseen liikenteeseen pääsee maskin kanssa. Luulen tosin, että itse hyppään jatkossa pyörän selkään. Rannat pysyvät suljettuna kesäkuuhun asti, joten siltä osin ei auttaa kuin malttaa mielensä, niin kovasti kuin olenkin haaveillut retkestä merenrannalle. Tällä viikolla kävin ostoksilla isommassa kaupassa, jotta pääsimme juhlimaan nuorimman synttäreitä. Siellä ollessa tajusin, kuinka suomalainen on varustettu täydellisellä vaistolla tähän fyysisen kontaktin välttämiseen. Suomalaisella on täydellinen tilannetaju arvioida ihmisten fyysinen läheisyys, tai etäisyys, ja haukan katseen lailla havainnoida, missä ihmisiä on kerääntymässä tungokseen asti. Ei ihme, että Suomessa rajoitusten tulokset ovat näkyvissä, sillä eipä näitä uusia taitoja tarvitse paljon harjoitella. Miestäni huvitan kommentoimalla tilannetta: täällä on liikaa ihmisiä, minua alkaa ahdistaa.
Apteekit ovat toinen lukunsa. Ensinnäkin niitä on täällä kuin sieniä sateella. En tiedä, käyttävätkö ranskalaiset jotenkin enemmän apteekkituotteita, että niitä on kannattavaa avata joka kulmalle. Meidänkin kulmilla, kun lähtee vasemmalle, ensimmäinen apteekki on 5 minuutin kävelymatkan päässä, kun lähtee oikealle, toinen apteekki on 3 minuutin kävelymatkan päässä. Pieniä apteekkeja on paljonkin, joissa sitten lähes kaikki tuotteet ovat tiskin takana. Isommissa apteekeissa osa tuotteista on myymälän puolella, mutta silti hyvin usein reseptivapaitakin lääkkeitä joutuu mennä pyytämään tiskiltä. Tämä toisinaan harmittaa minua, sillä haluaisin rauhassa tutustua tuotteisiin itse. Toisaalta hyvä puoli on se, että varsinkin pikkuapteekin henkilökunta tulee tutuksi nopeasti. Tällä viikolla kävin kuitenkin isommassa apteekissa, jossa on myös laajempi kosmetiikkavalikoima. Yllätyksekseni ja hieman myös huvituksekseni yksi myyjätyttönen oli varustautunut kasvomaskilla, kasvot peittävällä visiirillä ja hanskoilla. Sen lisäksi hän muisti muistuttaa kaikkia turvavälistä, joka vaikutti olevan yli 2 metriä. Tämän varustuksen lisäksi hänellä oli mikrofoniviritelmä, joka vahvisti hänen ääntään tämän varustuksen takaa. Näin ollen lähes puoli apteekkia kuuli hänen selityksensä yksittäiselle asiakkaalle. Mene siinä sitten kysymään neuvoa johonkin intiimiin vaivaan!
Hyvää tekee kuitenkin ajatus siitä, että rajoitukset poistuvat. Viimeiset uhkaukset tietenkin olivat, että jos ihmiset eivät jatka rajoitusten noudattamista, rajoitukset eivät poistukaan 11.5. Toivotaan siis, että ihmiset täällä jaksavat malttaa mielensä. Tiedän hyvin itse, miten malttamattomana odotan tuota päivä ja kuinka turhauttavalta joskus tämä aika tuntuu. Sen lisäksi väsymys on toisinaan lähes käsittämätöntä. Ulkona paistaa aurinko, mutta me kökötämme sisällä. Tunnin ulkoilun jälkeen väsyttää. Keho ei ole tottunut olemaan ulkona. Yhtäkkiä myöskään uutisissa ei tunnuta enää toitotettavan säätiedotusten varoituksista. Täällä viikolla oli oranssi (älä mene ulos) -varoitus voimassa ukkosmyrskyn vuoksi. Eipä tarvinnut paljon varoitella. Ukkosmyrsky osui kohdalle yöllä. Tuuli pyörii melkoisesti ja sade ropisee. Ukkonen jyrähtää. Herään siihen useamman kerran. Sitten myrsky väistyy ja aamulla paistaa aurinko. Alan hiljalleen tottua näihin etelän sääilmiöihin.
Hiljalleen mieli asettuu katsomaan kohti tulevaisuutta. Kaikki tuntuu muuttuneen ja selkeät suunnitelmat ovat muuttuneet epäselvemmiksi. Kaikki se, minkä piti olla varmaa, on yhtäkkiä epävarmaa. Niin varmaan meistä useammallekin on käynyt. Paeta ei voi, pelätä ei voi loputtomiin. Opiskelujen loppuminen hiljalleen jättää olon vähän kaihoisaksi ja mietteliääksi. Meidän kaikkien suunnitelmat ovat muuttuneet. Mitä tulee tämän jälkeen? Mikään ei mennyt niin kuin suunnittelin, mutta toisaalta, meneekö ne koskaan? Jotain uutta kohti täytyy kuitenkin suunnistaa.
Täällä saman kannen alla
Meil on meret, meil on maat
Meil on sanat, joiden voima
Pitää tän kaiken paikoillaan
Päivät kuluu, viikot vierii
Piirrän merkin almanakkaan
Jos tänne kuuluu, sen tuntee
Nopsajalka: Lupaan olla sun
Ranskattarena 