Tuntematonta kohti

Opiskeluväsymys uhkaa iskeä ihan tosissaan. On täyden työn takana, että pidän motivaation yllä. Itse asiassa enää ei ole kyse edes siitä. Ajattelen vain sitä, että saan lopputentit jotenkin tehtyä ja tämä loppuu. Joka viikko motivoin itseni tekemään tarvittavat asiat mahdollisimman nopeasti. Samaan aikaan mieleni täytyy uudesta tilasta. Sitten kun nämä opiskelut jäävät taakse, mihin voisin aikani käyttää. Mitä muuta voisin alkaa tekemään? Kaipaan kontaktia toisiin ihmisiin tällä välimatkojen aikakaudella. Ehkä me voimme tulla toimeen keskenämme kaikista suojavarusteista huolimatta. Poistuessani lähikaupasta hymyilen kaupan turvamiehelle, vinkkaan silmää ja sanon merci. Hän vastaa hymyyni ja sanoo Bonne journée, madame. Hyvää päivän jatkoa, madame. En ole ihan varma vieläkään, olenko tottunut tähän madamettelyyn ja herroitteluun. Minulta se harvoin tulee luonnostaan, sillä jos joku suomeksi sanoisi, olkaa hyvä rouva tai kiitoksia herra, se olisi joko tarkoitettu ironisesti tai sitten olet erittäin iäkäs. Niinpä harvoin uskaltaudun sanomaan ketään madameksi tai herraksi. Sen sijaan lastenlääkärille pystyn jo luontevasti sanomaan bonjour docteur, tai kiitos docteur, vaikka käännettynä suomeksi se kuulostaa erittäin hassulta. Ollessamme kaupassa poikani kanssa ennen tätä hullunmyllyä juttelen myyjättären kanssa ja keskustelun lopuksi tämä sanoo minulle merci madame, johon poikani vastaa napakasti, c’est pas madame, c’est äiti. Ei se ole madame, se on äiti. Niinpä niin, totuus tulee lapsen suusta. Taidan vaivoin kelvata oikeaksi madameksi, sillä, jos joku sattuu kutsumaan minua mademoiselleksi, saa se minulle hymyn huulille.

Emmanuel Macron puhui maanantai-iltana kansalaisilleen, puhe alkoi tarkalleen ottaen kaksi minuuttia yli 8, jotta ranskalaiset saivat hoidettua jokailtaiset parveketaputukset hoitohenkilöstölle. Yleensä kahdeksalta illalla lapsemme ovat jo sängyssä. Taputusten jatkuttua jo jonkun viikon lapset alkoivat puhua, kuinka ulkona on kummitus, joka huutaa. Niin, ihmisethän siellä taputtavat ja ulvovat. Kun ymmärsin, mitä lapset tarkoittavat, jäimme odottamaan yhtenä iltana taputusten alkamista. Onneksi lapset ovat vielä niin pieniä, että heillä riitti se, että yhdessä katselimme ja aplodeerasimme muiden mukana eikä vielä tarvinnut alkaa selittämään, miksi ihmiset taputtavat. Tämäkään ei kuitenkaan aina riitä, sillä toissa iltana joku naapuruston madame intoutui lasten ollessa jo sängyssä huutamaan taputusten lisäksi merciiii ja jotain muuta, mistä oli mahdotonta saada selvää. Jälleen kerran lapset olivat ihmeissään. Maanantai-illan puheessaan Macron kertoi kansalaisilleen, että ”kotiaresti” jatkuu vielä seuraavat 4 viikkoa eli 11.5. saakka. Sen jälkeen koulut hiljalleen ehkä voivat avata ovensa, jos ja kun sairastuneiden määrä on laskenut. Macron puhuu puolisen tuntia. Hän vaikuttaa olevan rennompi, hän liikuttaa käsiään ja tuntuu jossain välissä jopa liikuttuvan, kun hän puhuttelee rakkaita kansalaisiaan, mes chers compatriotes. Niin, ranskaa sanotaan rakkauden kieleksi, mutta opettajamme toteaa sen olevan oikeasti diplomatian kieli, sillä ranskakaksi on mahdollista puhua paljon sanomatta oikeastaan mitään. Paljon sanoja, vähän asiaa. Näin minä luonnehtisin Macronin puhetta. Tällä kertaa hän kuitenkin myös tunnustaa, että vielä kaikki tulevaisuudesta ei ole tiedossa ja sen, että sosiaalinen eristäytyminen aiheuttaa myös monille uhkaa, sillä esimerkiksi kotiväkivallasta kärsivät naiset ovat tänä aikana entistä ahtaammalla. Suomessa sen sijaan poliittinen puhe on usein asiapitoista, faktat kerrotaan faktoina ja nimenomaan tätä mielestäni suomalaiset arvostavat. Kieli on harvoin tunnepitoisesti värittynyttä vaan toisinaan jopa hyvin karua, informatiivista. Macron lopettaa puheensa sanoihin vive la République, vive la France ! Eläköön tasavalta, eläköön Ranska! Huvittelen ajatuksella, että Sauli Niinistö esittäisi saman puheen suomeksi suomalaisille.

Miltä ajatus seuraavasta neljästä viikosta tuntuu? Pitkältä, se tuntuu todella pitkältä. Jossain takaraivossa vilahtaa ajatus kotiinpaluusta, Finnair kun edelleen lentää Pariisista Suomeen päivittäin. Olisiko Suomessa kuitenkin helpompi olla tässä tilanteessa? Kahviin saisi kauramaitoa ja karkkihylly, niin se, olisi täynnä herkkuja. Lapset olisivat innoissaan takatalvesta nyt, kun sitä lunta on vielä satanut huhtikuussa. Toisaalta on ihanaa, että kevät on saapunut tänne, toisaalta sisällä on helpompi pysytellä silloin, kun ulkona on kurja ilma. Tällä viikolla onneksi siis on ollut viileämpää, tuulista ja pilvistä. Olen jättänyt opiskelutehtävät vähemmälle huomiolle ja olen yrittänyt kerätä voimia seuraavia viikkoja varten. Nyt edessä on viimeiset viikot opiskelua. Ensi viikolla on välikuulustelut ja viikon päästä siitä on lopputentit. Tunnustan, että väsyttää. Nyt ei jaksaisi enää yhtään tsempata. Olen jo kaikkeni antanut. Tanskalaisen opiskelukaverini kanssa meillä on sovittuna viikoittainen videokonferenssi ja tällä viikolla keskustelemme siitä, miten vaikea on pysyä motivoituneena ja miten iso harmitus on se, että opiskelut muuttuivat tällaiseksi etäopiskeluksi.

Jooga on pysynyt päivittäisessä elämässä mukana ja olen aivan hurjan kiitollinen siitä, että minulla on tämä harjoitus, jossa voin peilata päivittäistä elämää. Päivittäinen harjoitus muistuttaa siitä, miten erilainen olo voi olla eri päivinä. Joogatessa ei tarvitse suorittaa vaan voi hiljentyä oman itsensä äärelle. Joskus olo voi olla rauhaton eikä millään jaksaisi hiljentyä olemaan paikallaan, juuri niin kuin nyt. Joskus suljettujen silmäluomien takaa kyyneleet pyrkivät esiin. Hengitys muuttuu raskaammaksi. Juuri silloin on mielenkiintoista vain olla, jatkaa hengittämistä, kuunnella ja katsoa, mitä tapahtuu, jos juuri nyt en reagoi siihen, miltä minusta tuntuu. Joskus kaikista vaikein harjoitus on olla paikallaan ja kestää se tunne ja hetki, mikä on käsillä. Mitä jos en juuri nyt pyri muuttamaan mitään, vaikka mieli kaipaa muualle, kun ikävä kaihertaa mieltä ja haluan jotain muuta, mitä minulle annetaan? Ehkä tuon rajan takana on jotain uutta, jota en juuri nyt vielä tunne tai tiedä.

Kun tuntuu ettet jaksa
Oot antanu jo kaiken
Ei teot enää vaivaa maksa
Liian pitkään alla paineen
Tauolle aihe on

Silmät kiinni ja monitorit huutamaan
Ei oo mitään muuta kuultavaa
Hetken maailma on tässä
Silmät kiinni niin tila vaan kaikuu
Vaadi kukaan ei mihinkään taipuu
Hetken maailma on tässä
PistePiste: Hetken maailma on tässä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s