Sohvaperunaelämää

Ensimmäinen viikko ”kotiarestia” takana. Restez chez vous -kampanja on tiukentanut otettaan ja eikä loppua näy. Vaikka toivonkin, että viikon päästä elämä voisi palata hieman normaalimpiin uomiin, totuuden nimissä en usko, että niin käy. Täydellistä ulkonaliikkumiskieltoa täällä ei ole, mutta kaupungit ovat saaneet määritellä vielä tiukempia rajoituksia kuin valtiotasolta on annettu. Niinpä Montpellierissakin on nyt öinen ulkonaliikkumiskielto klo 21 – 5, joukkoliikenteeseen ei ole asiaa ellei ole menossa töihin ja kaikki torikauppiaat tai ruokamarkkinat on kielletty. Niinpä, ei ole montaa kertaa, kun olisin pistänyt nenäni ulos. Vaikka itsellä ei olisi paniikkia, huomaan kuitenkin, että tämä tieteismaailmallinen kauhuelokuvatunnelma vaikuttaa minuunkin. Kun näkee vain maskit päässä kulkevia ihmisiä, alkaa itsekin ajatella, että voi kamala, voi kamala. Poikani sanoo maskia pitävän ihmisen nähdessään pienen ulkoilutuokion aikana: äiti, katso tuolla menee lääkäri, un docteur.

Aamuisin noustaan aikaisin ylös, lapset pitävät siitä huolen. Käyn suihkussa, suihkauttelen hajuvettä, kampaan tukan ja laitan ripsiväriä. Toivottavasti mieheni osaa arvostaa tätä jäännettä normaalielämästä. Enemmän minulle on kuitenkin kyse siitä, että yritän pitää kiinni rutiineista, tottumuksista. Eihän tässä mitään ihmeellistä ole? Kerrankin ei tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että lapset viettävät päivät sisällä. Kai. Tosin tunnen sääliä lapsukaisia kohtaan. He nimittäin luettelevat paikkoja, mihin he haluaisivat mennä: rannalle, meriakvaarioon, kauppaan. Miten pienille lapsille selittäisi, että nyt ei voida mennä mihinkään. Joka aamu (ainakin vielä) lapset tarkistavat, että koulu on kiinni. Kyllä, koulu on edelleen kiinni. Kovin paljoa koulutehtäviä ei 4-vuotiaille tule, mutta koulun online-liittymä kyllä kilahtaa useamman kerran päivässä. Kateeksi ei käy vanhempia, joilla on ”oikeasti” etäkoulutettavia lapsia.

Raskaampaa kuin uskoisi..

Kun ulos ei voi mennä, ylimääräinen energia on purettava johonkin. Toisinaan rakennan lapsille temppuradan, toisinaan leivotaan pullaa. Mummun lähettämät kardemummat tulevat todellakin nyt tarpeeseen. Sen lisäksi en ole mikään pullanleipoja, mutta tässä ehtii harjoitella. Sen lisäksi siivoan. Tyhjään kaappeja, pyyhin kirjahyllyn hyllyt kirjojen alta. Olen aivan liian aktiivinen. Mitä tapahtuu, jos tämä eristäytyminen jatkuu eikä enää ole mitään siivottavaa?? Ensimmäinen viikko etäopiskelua lähti onnahdellen käyntiin, mutta nyt pikkuhiljaa alan päästä kiinni rytmiin. Luen paljon ranskaksi ja tunnen iloa siitä, kuinka paljon ymmärrykseni on kehittynyt. Katson ranskankielisellä tekstityksellä ranskankielistä ”The hook-up plan”-sarjaa, joka löytynee myös Suomen Netflixistä. Sarjassa on niin paljon puhekielisiä ilmauksia, että ilman tekstitystä tipahtaisin ihan heti kärryiltä.

Mietin, missä vaiheessa mökkihöperyys alkaa olla todellinen uhka. Unohdammeko kaikki sosiaalisen käyttäytymisen säännöt? Löydän ratikkalipun takkini taskusta ja tuntuu hassulta, että vielä vähän aikaa sitten sille oli käyttöä. Tuntuu kuin se olisi jostain toisesta ajasta, toisesta maailmasta. Mitä tapahtuisi, jos nyt saisi lähteä ulos aivan niin kuin ennenkin? Tuntuu hassulta ajatella aikaa, jolloin lounastunnilla pystyi piipahtaa nopeasti kauppakierroksella tai hakemaan lounaseväitä. Siitä täytyy olla aikaa ainakin vuosi, eikö niin? Tuleeko meistä elefantteja, jotka jossain vaiheessa pysyvät paikallaan ilman nilkkakettinkiä? Muistanko vielä viikon päästä, että emme ole vankeja omassa kodissamme?

Kun vuoden alussa puhuin, että tästä vuodesta tulee joogavuosi, en ajatellut, että ehkä siitä todella tulee sitä. Jooga on nimittäin ainut asia, joka tuntuu pitävän minut järjissäni. Tuntuu lohdulliselta unohtaa kaikki ympäriltä hetkeksi silloin, kun olen joogamatolla. Harjoitus näyttää tehokkuutensa, sillä keho on pehmeämpi, hengitys vahvempi. Jooga on myös yksi syy olla mussuttamatta kaikkea, mitä kaapeista vielä sattuu löytymään. Yritän pitää myös kahvin juonnin minimissä, mutta olen silti huomaamatta alkanut juomaan yhden kupin enemmän kahvia päivässä kuin normaalisti. Onneksi pakastimessa ei ole enää yhtään jäätelöä, sillä sitä en välttämättä pystyisi vastustamaan. On todella outoa viettää näin paljon aikaa kotona. Nyt on virallisesti ensimmäinen viikko takana, epävirallisesti luultavasti aika monta viikkoa edessä. Tilasin kaupasta samppanjapullon, kun muutakaan ei voi, skool jälleen elämälle. En olisi vuosi sitten uskonut, että tämä uusi kevät tulee olemaan tällainen.

Hei hyvä haltija
Heilauta taikasauvaa
Tai noitaruhtinatar
Hoida vihreää ihmejuomaa

Ei kaniinia hatusta
Ei enempää suolaa
Voisiko joku tämän kerran
Toiveeni toteuttaa

Mikko Kuustonen: Abrakadabra

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s