Kaaoksen jälkeen

Voi, kuinka ehdinkään odottaa tuota talvi-kevätlomaa, mutta kuinkas kävikään.. Se hujahti ohi ilman, että ehdimme siitä nauttimaan yhtään, sillä olimme lähes koko viikon sairaana. Minä sain varmaankin influenssan. Miten muuten minusta tuntuu, että täällä minulla ei ole mitään immuniteettia ranskalaisviruksia vastaan. Toivottavasti se jossain vaiheessa muuttuu, sillä minusta alkaa tuntua, että en ole pitkään aikaan ollut niin usein sairaana kuin täällä. Sitten meidän pieni miehemme sairastui myös, ja oli niin huonossa kunnossa, että jouduimme sairaalahoitoon hänen kanssaan. Sitä voikin kutsua varsinaiseksi tutustumismatkaksi ranskalaiseen terveydenhuoltoon, mutta josta en vielä uskalla sanoa painavaa arviointia. WHO listaa ranskalaisen terveydenhuollon maailman kärkeen ja ei sitä voi kyllä kieltääkään, kaikki tuntuu hoituvan melko lailla moitteettomasti. Suomalaiseen järjestelmään verrattuna vänkääminen siitä, tarvitseeko terveyden- tai sairaanhoitoa tuntuu puuttuvan kokonaan. Sen lisäksi kivunhoito on aivan eri sfääreissä kuin Suomessa, jossa tuntuu, että hammasta on vain purtava yhteen. Täällä kipu ja sen hoito on huomioitu siitä lähtien, kun lapsille annetaan rokotuksia: ensin laitetaan puuduttavat laastarit, ettei pistäminen vain satu tai tunnu pahalle. Aika ihanaa, sillä miksi pitäisi kärsiä, jos vähemmälläkin voi päästä.

Muuten itse sairaalaoloaika pienen lapsen kanssa noudatti aika lailla samanlaista kaavaa kuin Suomessa, jopa yllättävänkin paljon samaa. Oikeastaan muusta kuin kielestä ei olisi huomannut, että olemme Ranskassa emmekä Suomessa. Jollain lailla jopa hassua, miten standardoitunut sairaanhoito on, mutta ehkä hyväksi havaittua ei kannata muuttaa. Eniten tämä vähemmän miellyttävä kokemus opetti minulle kuitenkin luottamusta kielitaitooni. Ensinnäkin se oli sukellus ensi kertaa varsinaiseen ranskankieliseen ympäristöön, sillä minulla ei ollut yksinkertaisesti muuta vaihtoehtoa kuin puhua ranskaa, sillä suurin osa sairaalahenkilökunnasta puhuu vain ranskaa. Jos siis halusin jotain, minun oli vain pakko keksiä tapa sanoa sanottavani sanottua. Ihan oikein kaikki ei varmasti mennyt, mutta yhteinen ymmärrys löytyi aina. Nyt tuntuukin helpommalta pysyä ranskankielessä, kun on ikään kuin muuttanut aivojen rakennetta siihen, että kommunikointi tapahtuu ranskaksi. Suurin vajeeni tuntuukin tällä hetkellä olevan sanaston laajuudessa. Kielioppi ja rakenteet ehkä jo sujuvat, mutta usein sanottavaani rajoittaa se, että minulla ei ole tarpeeksi sanoja, erityisesti lääketieteellisessä sanastossa, joka voi joskus olla haastavaa jopa äidinkielellä. Sen lisäksi sellainen viimeinen silaus ymmärryksestä minulta toisinaan puuttuu: ymmärrän kyllä noin yleisesti, mitä sanotaan, mutta ne viimeiset yksityiskohdat jäävät vielä hieman epäselväksi.

Sen lisäksi täälläkin koronavirus aiheuttaa jonkin asteista huolta. Perjantai-iltana kaupungissamme todettiin ensimmäinen potilas, jolla on koronavirus ja tällä hetkellä luku on 5 koronavirukseen sairastunutta. Mielenkiintoista on nähdä, minkälaisiin mittasuhteisiin tämä epidemia ja siihen varautuminen nousee. Tällä hetkellä televisiossa pyörii terveysministeriön ohjeet, mitä tehdä välttyäkseen tartunnalta ja mitä tehdä, jos epäilee sairastuneensa. Lisäksi on ilmainen neuvontapuhelin, johon voi soittaa. Toistaiseksi kaikki tuntuu kuitenkin toimivan normaalisti, ja poikamme koulustakin tuli viime viikolla viesti, että syytä paniikkiin ei ole, eikä ketään oppilasta saa alkaa syrjiä oppilaan alkuperän takia. Opetushenkilöstö pitää huolta, että ketään oppilasta ei kiusata. Tällainen huomioonottaminen tuntuu aika hyvältä, sillä silmämääräisesti todettuna poikamme koulussa on oppilaita monesta eri maasta. Omaan elämään koronavirus ei ole vielä vaikuttanut: yliopistolla kaikki toimii normaalisti eikä hengityssuojaimia käyttäviä ihmisiä tunnu vielä olevan missään. Tosin lähiapteekissamme ne olivat tänä aamuna loppu, niin kuin varmaan monesta muustakin paikasta.

Mantelipuu kukkii

Melkoisen parin viikon sairastamisen jälkeen tuntuu aika kivalta palata ihan tavalliseen arkeen. Koulu on jälleen alkanut, opiskelu yliopistolla jatkuu ja paluu kaikkeen tuttuun ja turvalliseen tuntuu aika ihanalta. Heinäsirkka apukeittiössämme on todennut kevään alkaneeksi ja muuttanut pois. Talvilomaviikolla olikin aivan ihana ilma ja lämpötila nousi parhaimmillaan 23 asteeseen. Siitäkään ihanuudesta emme päässeet nauttimaan ja nyt lämpötila on laskenut jälleen 15 asteen tuntumaan. Lisäksi tuuli saattaa olla vielä kovin kylmä. Sieltä se kevät kuitenkin hiljalleen tulee, joten nyt vaan jäämme odottamaan parempia säitä. Sen lisäksi voin todeta, että kyllä tavallinen arki on vain ihan parasta, joten nyt toivotaan, että arki jatkuisi aivan tylsän tavallisesti seuraavaan lomaan saakka.

Taikauskoa tarvitaan virusten keskellä

Mutta nyt katson ikkunasta
Ja näen jotain kaunista
On uusi aamu, on uusi aika
Verhojen raoista tulvii valo
se tulvii huoneesta huoneeseen
Ja kun mä katson ympärilleni
uskon pieneen ihmeeseen
Ei tullut maailmanloppu
on kaikki niinkuin ennenkin
Mutta jokin minussa muuttui
olen hengissä vihdoinkin
Egotrippi: Uusi aamu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s