Aurinko paistaa kutsuvasti ikkunan läpi ja lämmittää olkapäitä. Minä istun kuitenkin sisällä ja teen ranskan kotiläksyjä. Olo on jotakuinkin samanlainen kuin Suomessa joskus toukokuussa, kun alkaa lämmittää, mutta on vielä koulua. Pitää vielä malttaa mieli, suorittaa viimeiset tentit ennen kuin kesä ja loma koittaa. Niin, aivan sama tunne, sillä sinne opiskeluvuosiin ajatukseni karkaavat. Matkassa ei ole kuin yksi mutta: nyt on helmikuun alku. Kevät on alkanut, mutta auringon kutsua on vielä jaksettava vastustaa sinne toukokuun puoliväliin asti. Nyt on lounasaika ja lämpötila on kohonnut jo 20 asteeseen.
Tammikuun puolivälissä oli paluu koulunpenkille ranskanopintojen pariin. Niin kiirettä on pitänyt taas kaikkien arkitoimintojen, työn, lapsen koulun ja matkustavan miehen ja omien opintojen kanssa, etten ole ehtinyt kirjoittaa mitään. Sen lisäksi nuha ilmestyi kiusaamaan meitä kaikkia. Tunnollisesti yritän kuitenkin käydä yliopistolla, jossa suoritan nyt C1-tason opintoja ja jännää on: taas uusi ryhmä ja uudet opettajat. Jos B2-taso meni vähän heittämällä, nyt taitaa olla kovat piipussa. Opettajamme lupaa, että kielioppi tulee olemaan kärsimistä. Vous allez souffrir. Apua. Tänä keväänä en sentään ole ainoa eurooppalainen ryhmässämme, vaan meitä on yksi norjalainen, tanskalainen ja minä. Sekin on ihan kivaa, että on taas vähän enemmän samaa kulttuuritaustaa ja tietynlaista yhteistä kokemuspohjaa. Omasta ja muiden mielestä olemme ihan naapureita. Lisäksi jotain kummallista on tapahtunut ja palaset päässäni on alkanut loksahtelemaan paikoilleen, sillä pystyn jo seuraamaan melko monimutkaistakin keskustelua. Toisaalta, jos en jotain ymmärrä, minua ei nykyään paljoa haittaa sanoa pardon, je n’ai pas compris. Hassua, mutta onko niin, että pitää osata paljon, jotta uskaltaa sanoa, että nyt en ymmärrä. Sen lisäksi joskus on jopa hauska yrittää löytää oikeita ilmauksia tai yrittää selittää, mitä tarkoitan, silloin kun en muista jotain sanaa. Tosin välillä harmittaa, jos mieheni kommentoi yrityksiäni sanoen, että ”tuo ei tarkoita ranskaksi yhtään mitään”. Ollessani lääkärikäynnillä poikani kanssa sairaanhoitaja päätyy kysymään, mistä olen kotoisin, sillä hän ei tunnista aksenttiani. Siitä meidän pitäisi muuten olla ylpeitä suomalaisina, että meidän on helppo omaksua vieraita kieliä, ja muutenkin mieheni sanoo, että suomalaisten puhuma ranska on suloisen kuuloista. Ei siis syytä ujostella.
Olen miettinyt sitä, onko minulle alkanut kehittyä kaksi identiteettiä: toinen ranskalainen ja toinen enemmän suomalainen. Olen ehtinyt jo tottua ranskalaiseen sukunimeeni ja täällä Ranskassa se on tietenkin ihan ok. Huomaan kuitenkin, kun olen aikeissa hoitaa asioita Suomessa, pääni kääntää nimeni suomeksi, eli toisin sanoen tyttönimeen. Aivan kuin meitä olisi kaksi persoonallisuutta! Samoin sormeni ovat omaksuneet kaksi eri kieltä. Minulla on Ranskasta ostettu kannettava, sillä vanhalle kävi hullusti, toisin sanoen lapset kaatoivat vettä näppäimistölle. Täällä ei ollut tietenkään muuta vaihtoehtoa kuin ostaa kone ranskalaisella näppäimistöllä. Tosin siitä on kyllä hyötyä, kun kirjoittaa ranskaa. Onni onnettomuudessa siis. Esimerkiksi a-kirjain on eri paikassa, mutta kun kirjoitan suomea, sormet löytävät oikeat kirjaimet, ja toisinpäin. Todella omituista, mutta en osaisi kirjoittaa suomea ranskalaisella näppiksellä. Se vain tuntuu ihan mahdottomalta.
Toisinaan epätoivo edelleen nostaa päätään. Vaikka kuinka yrittää, pieleen menee! Ranskassa kaipaan ilmaisua Nähdään pian. A bientôt toimii kyllä, mutta ilmeisesti se toimii silloin, kun nähdään pian, mutta ei aivan kohta. A tout à l’heure toimii kun nähdään kohta, vähän kuin tunnin päästä tai kun nähdään myöhemmin saman päivän aikana. Normaalissa kanssakäynnissä en aina ehdi analysoida näitä eri vaihtoehtoja ja sanon A bientôt jollekin, jonka olen aikeissa nähdä ihan kohta ja A tout à l’heure jollekin, jota en todellakaan enää näe saman päivän aikana. Ei auta, vaikka tiedän hyvin ilmausten eron, päähän asti se ei ole ehtinyt konkretisoitua. Samoin ranskan opettajamme valaisee meitä eräiden ilmausten merkityksestä: Avoir une aventure kääntyisi ehkä jotenkin kuin seikkailla, etsiä seikkailua. Ranskalainen tulkitsisi tämän ilmauksen niin, että jollakin on tai on aikeissa olla avioliiton ulkopuolinen suhde, seikkailu. Jos haluaa sanoa, että tulin tänne kokeakseni jotain uutta, seikkailun, oikea termi on vivre une aventure, elää seikkailu. Ja ei, se en ollut minä, joka tätä ilmaisua tunnilla käytti!
Enää kaksi viikkoa ja sitten on luvassa loma. Yliopistolla siitä käytettiin nimitystä vacances de printemps eli kevätloma, mikä on minusta aivan ihanan kuuloinen. Siitä huolimatta perinteisesti tämä on kuitenkin talviloma ja monet suuntavat vuorille hiihtämään ja laskettelemaan. Meidän suunnitelmamme ovat kuitenkin vielä auki, sillä alkuvuoden kiireiden jälkeen olisi aika ihana vaan olla ilman aikatauluja. Jos säät jatkuvat näin ihanina, päästään varmaan ennemminkin rannalle nauttimaan. Sen lisäksi toivon, että apukeittiöömme talvehtimaan tullut kamalan iso 10 cm:n mittainen öhkömöhkö-heinäsirkka toteaisi kevään alkaneeksi ja siirtyisi ulkoilmaan. Aikaisemmin se pysytteli visusti ikkunan sisäpuolella, nyt se on siirtynyt ikkunan rakoon. Näihin kamalan isoihin otuksiin en kyllä ole aikeissakaan tottua. Grrr.
Avaan ikkunan
Unohdun katsomaan
Ja hämmästyn, on kevät taas
Ja mun sydän lyö
Tää tuulinen yö
Todistaa
Olen elossa taas
Katri Helena: Elossa taas
Ranskattarena 