Ranskalainen mies

Voi, miten ihanaa on ollut olla suomalainen nainen nämä viikot, kun joka puolella maailmaa suomalaiset naiset ovat olleet uutisotsikoissa. Niinpä tilit tasatakseni päätin kirjoittaa miehistä ja eritoten ranskalaisesta miehestä. Tämä ajatus on kummitellut mielessäni jo kauan aikaa, nyt kun olen jo ehtinyt elellä täällä jonkin aikaa ja katsella ympäröivää maailmaa uudesta näkökulmasta. Olen jo jonkin aikaa ajatellut, kuinka ihania nuo tuon toisen sukupuolen otukset toisinaan ovat. Ja nyt kaiken tästä eteenpäin kirjoitetun voi lukea sillä tavalla kuin se on kirjoitettukin: pieni hymynkare suupielessä, välillä kovasti yleistäen ja välillä kovasti karrikoiden.

Ah, tuo omituinen otus, aivan niin kuin suomalainen lajikumppaninsakin, ranskalainen mies on varsin arvoituksellinen olio. Jos tätä ranskalaista versiota pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, päätyisin varmaankin sanaan kaunis. Miten muuten heitä voisikaan kuvailla: noita elegantteja, kooltaan keskimäärin varsin pieniä, lähes veistoksellisia kasvonpiirteillä varustettuja charmantteja herrasmiehiä. He ovat puoliksi kuin kreikkalaisia jumalia ja puoliksi… pojanviikareita. Puoliksi kaikkea kaunista ihailevia taiteenrakastajia, ja siltikin niin kurittomia, ettei mitkään säännöt kosketa heitä. Parhaimmillaan ranskalainen mies pysäyttää auton vain antaakseen kauniin naisen ylittää tien, mutta hän ei missään tapauksessa erehdy huutelemaan perään. Hän nauttii näkemästään ja antaa sinun muilla tavoin ymmärtää joutuneesi ihailun kohteeksi. Ranskalainen mies on parhaimmillaan täydellinen herrasmies: hän pysähtyy avaamaan sinulle oven, kuuntelee mitä sinulla on sanottavana ja muistaa sanasi seuraavalla kerralla. Sen lisäksi hän ei aliarvioi naista, vaan ymmärtää sen, että nainen on viisauden – sophian – vertauskuva. Nainen on maanpäälle saapunut jumalatar, jonka olemus täällä tekee miehenkin olemassaolosta mukavampaa.

Ah, entäs sitten pahimmillaan? Pahimmillaan ranskalainen mies on arrogantti, törkeä ja epäkohtelias. Pahimmillaan hän saa naisen kuin naisen raivon valtaan. Hetkessä mitä parhaiten käyttäytyvä mies saattaa muuttua varsin moukkamaiseksi, joka ei osoita mitään kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Varo, sillä tällaisen ranskalaisen miehen olet vaarassa kohdata auton ratista. Sanasto muuttuu hetkessä painokelvottomaksi samoin kuin kaikki käytöstavat katoavat sekunnin sadasosassa – siis sillä hetkellä, kun ranskalainen mies istuutuu auton penkkiin. Jos normaalioloissa mies osaa olla oikea herrasmies naista kohtaan, ratin takana hänen alkukantaiset vaistonsa heräävät henkiin, ja voit olla ihan varma, että liikennevaloissa hän kiilaa sinun, eli naisen, eteen samalla kuin hän vilkaisee ylimielisesti ajokistaan kilpakumppaniaan. Olemme kai palanneet keskiajalle jonkinmoisiin turnajaisiin, jossa henkiinjäämisen ratkaisee järjestys liikennevaloissa. Silloin aina ajattelen, miten raivostuttavia he osaavatkaan olla.

Kaupungilla kävellessä ranskalaisen miehen tunnistaa hyvästä pukeutumisesta, ehkä hänellä on hyvin istuvat puvunhousut ja rento villapaita päällä sekä kaulan ympärille on kietaistu huivi. Yhtälö on niin rento, että voit kuvitella, että mies on vain napannut kaapista ensimmäiset käteen osuneet vaatteet, mutta niin se ei toki ole. Ehkä ranskalaisen miehen muista versioista erottaa hänen synnynnäinen tyylitajunsa. Tämä mies ei pukeutumiseensa naisen apua tarvitse. Ehkä hän on jo pienenä seurannut oman äitinsä pukeutumisrituaaleja ja imenyt niistä jo aikaisin vaikutteita itseensä. Ranskalainen mies on hyvin tietoinen itsestään ja saattaa olla varsin herkkä itseään kohtaan esitetylle arvostelulle. Silloin hän loukkaantuu syvästi ja kaivaa sielunsa syövereistä terävimmän tikarin, joka on olemassa: vastaloukkauksen. Koska tämä mies on kaikesta huolimatta älykäs, hän tietää, mihin kohtaan esitetty vastasyytös aiheuttaa suurimman kolhun. Älä siis erehdy pitämään tätä kohteliasta gallia tyhmänä, sillä sitä hän ei ole. Parhaiten kuitenkin selviydyt, kun suhtaudut häneen arvokkaasti, mutta pienellä ironialla, äläkä missään tapauksessa näytä, että hän on onnistunut osumaan maaliin. Kävele taistelusta arvokkaasti pääpystyssä ja kiillota haarniskasi vasta katseilta piilossa. Tätä myös tämä mieslajike osaa arvostaa, kun on ensin ehtinyt toipua kaksintaistelusta.

Joskus miesten ja naisten välinen ero näkyy siinä, miten he suhtautuvat muihin ihmisiin. Miehistä voi löytää monia vikoja, mutta myös niitä hyviä puolia. Kuinka monta kertaa täällä ollessani satunnainen ohikulkijamies on tullut avukseni. Muistan senkin kerran, kun ajoin Carrefour Driveen eli ruokakaupan noutopalveluun ja pahaksi onnekseni kolhin autoa terävään betonipylvääseen, enkä lopulta enää tiennyt, mihin suuntaan minun olisi pitänyt peruuttaa tai kääntää rattia, että olisin päässyt pois pinteestä. Onneksi ei kestänyt minuuttiakaan, kun mies oli paikalla auttamassa eikä siinä haitannut se, että en vielä puhunut paljoakaan ranskaa. Yhdessä vielä ihmeteltiin autoon tullutta kolhua. Toinen hassu kohtaamiseni ranskalaisen miehen kanssa tuli, kun olin autossa liikennevaloissa odottamassa punaisen vaihtumista, kun viereiselle kaistalle tuli ambulanssi, jolla oli hälytysvalot päällä. Huomasin, kuinka apukuskin paikalla istunut sairaankuljettaja-palomies viittoili minua avaamaan ikkunan. Hieman tai todella paljon ihmeissäni siitä, mitä tuo ambulanssimies minulta mahtaa tahtoa, yritin avata ikkunan, joka siinä paniikkitilassa ei tahtonut onnistua. Niinpä avasin oven ja katsoin häntä kysyvästi. Madame …derrière vous.. Ihan en saanut kaikesta selvää, mutta ymmärsin, että takavaloissa lienee jotain huomautettavaa.. Tai jarruvaloissa.. tai jossain. Aah oui, merci, merci beaucoup, sanon vähän tai todella hämmentyneenä, sillä tällaista tuskin Suomessa tapahtuisi! Niin, sellaisia he ovat, nuo ihanat, raivostuttavat ranskalaiset miehet. Aivan kuin se minun ihan oma homme français, ranskalainen mieheni.

Pojat on poikia

ne painia tahtoo

ja heti ne on sanomassa mitä tuo kahtoo

vieraasta, jota ei tunnista

pojat on poikia

kun maailma palaa

tyttöjen syliin ne hamuaa salaa

uudestaan sitä polttamaan

Lauri Tähkä: Pojat on poikia