Milloin on taas leikkipäivä?

Vuosi ja lukukausi alkaa lähestyä loppuaan. Vielä muutama viikko ja sitten alkaa kovasti kaivattu joululoma. Minusta ja 4-vuotiaasta pojastani on tullut melko sujuvasti ranskaa (ja suomea) puhuvia reippaita oppilaita. Useimpina aamuina poikamme menee reippaasti ja mielellään kouluun. Koulu, ecole, kun on paikka, minne ISOT lapset menevät. Ehkä me suomalaiset vähän arastelemme tuota yhtälöä, siis helposti kauhistuu sitä, kuinka nuorena lapset muualla aloittavat koulunsa. Noin yleisesti ottaen 4-vuotiaiden koulu täällä ei varmaan eroa kovin suuresti 4-vuotiaiden lasten päiväkotipäivästä Suomessa, silla päivään kuuluu leikkiä, ulkoilua ja ohjattua toimintaa. Toistaiseksi ranskalainen koulu kyllä yllättää laadukkuudellaan. Olen aivan ihmeissäni siitä, miten paljon lapseni on oppinut syksyn aikana.

Vauhtia ”leikkipäivänä”.

Tietenkin alkuun en ollut yhtään niin vakuuttunut, sillä kuten aina, kun ei tiedä jostain, se tuntuu pelottavalta. Ryhmä tuntui isolta: ryhmässä on 30 lasta, joista 10 lasta on 3-vuotiaita ja loput 4-vuotiaita. Ryhmässä on opettaja, avustaja ja ymmärtääkseni toinen osa-aikainen avustaja. Lounaan lapset syövät kanttiinissa, à la cantine ja lapset ovat sen ajan toisten työntekijöiden vastuulla. Jotenkin ihmeellisesti lapset tuntuvat olevan suhteellisen rauhallisia ja opettajat ja avustajat eivät vaikuta stressaantuneilta. Tuosta noin vain opettaja saa 30 lasta kulkemaan parijonossa leikkialueelle leikkimään. Tämä siis tietenkin näin vanhemman silmin seurattuna. Kaikki – sekä lapsi että me vanhemmat tunnumme pitävän opettajasta. Tapasimme hänet syksyn aikana kerran kahden kesken ja muuten aina silloin tällöin portilla tavatessamme tällöin kuulemme poikamme kuulumisia. Muuten repussa kulkee lapsen kuvalla varustettu vihkonen, jossa viestit kulkevat koulusta kotiin. Isosta ryhmästä huolimatta opettaja osaa kertoa pojastamme asioita, jotka tunnistan pojakseni. Myönnettävä on, että hän osaa tehtävänsä. Jos itku yllättää poikamme vaikka toisinaan aamulla, opettaja ojentaa pojallemme kätensä ja pitää kiinni: taianomainen kikka, sillä itku loppuu. Onnea on ollut jälleen kerran matkassa. Pojallamme on ihana opettaja.

Syyslomalla saimme kotiin lapsen tehtäväkirjan ja piirustuskansion. Oli ihana katsoa, mitä he ovat tehneet syksyn aikana. Poikamme on oppinut kirjoittamaan nimensä. He opettelevat laskemaan ja kirjoittamaan, piirtämään ja värittämään. Hienosti on tehtävät näyttäneet sujuvan. Aivan mahtavaa. Opettaja kertoikin, että alussa lapset harjoittelevat paljon oikeaa kynäotetta ja hienomotoriikkaa. Lapset maalaavaat paljon, sillä niin usein illalla kotiin palatessamme lapsen kädet ovat maalin peitossa. Syksyn aikana olemme vieneet kouluun päärynöitä hedelmäsalaattia varten sekä postimerkin, jotta lapset saavat postittaa kirjeen kotiin. Lapset nimittäin tutustuvat eri ammatteihin. Sen lisäksi lapset on jaettu omiin tuttuihin pienryhmiin, joissa he tekevät eri tehtäviä. Joulun aikaan koululla järjestetään vielä joulumarkkinat, käydään joulukirkossa ja annetaan joululahjat hyväntekeväisyyteen niille lapsille, joille lahjoja ei ehkä muuten tulisi.

Joulu palmujen katveessa

Koulua on kaikkina muina päivinä klo 8:30-16:40 paitsi keskiviikkoisin. Lapsen voi viedä kouluun 8:00 alkaen ja hakea klo 17:15 asti. Jos on tarvetta pidempiin päiviin, lapsi voi tulla aikaisemmin tai jäädä garderiéen, joka kai vastaa Suomen iltapäivätoimintaa. Keskiviikkoisin taas lapsi voi joko jäädä kotiin tai vaikkapa isovanhempien hoiviin tai tulla kouluun maksulliseen centre aéréen, jota minä kutsun leikkipäiväksi. Siellä lapset leikkivät, askartelevat ja välillä tekevät mitä sattuu – siltä minusta ainakin tuntuu. Ensin olin vähän epäileväinen tämänkin suhteen, sillä centre aéréa pitävät melko nuorelta vaikuttavat työntekijät, jotka minuun silmiini välillä vain istuskelevat, mutta lapset tuntuvat viihtyvän. Meidänkin poikamme kysyy, milloin on taas leikkipäivä. Ehkä se on lapsille hyvää vaihtelua olla eri ikäisten lasten kesken, leikkiä mitä sattuu huvittamaan ja olemaan vähän enemmän vapaasti. Välillä koulun pihalla raikaa musiikki ja lapset tanssivat. Mitäs minä siihen. Äiti voi olla myös väärässä. Samoin tämä rytmi, jossa keskiviikot ovat vapaat, tuntuu toimivan loistavasti. Lapset jaksavat keskittyä kaksi päivää, sitten tulee tauko ja sitten taas työskennellään 2 päivää.

Pöllö tuli kotiin centre aérésta.

Ranskassa julkiset koulut ovat ilmaisia ja tuntuu olevan syvällä ranskalaisessa ajattelussa, että koulutuksen tulee olla ilmaista. Sen sijaan ruokailu ei ole ilmaista, vaan siitä maksetaan erikseen kuukausimaksu, joka riippuu perheen tuloista tai vaihtoehtoisesti lapset voi hakea kotiin syömään ja tuoda takaisin iltapäiväksi. Samoin aamu-ja iltatoiminta kuin keskiviikon leikkitoiminta on maksullista. Koulu siis ecole maternelle alkaa 3-vuotiaana. Tänä syksynä koulunaloitus tai opetukseen ilmoittautuminen muuttui pakolliseksi. Tämä lakimuutos oli Emmanuel Macronin asialistalla. Sen takana on ajatus taata kaikille lapsille samanarvoiset mahdollisuudet riippumatta siitä, onko lapsen vanhempi tai vanhemmat kotona tai siitä, missä lapsi asuu, sillä alueelliset vaihtelut voivat olla suuria. Sen lisäksi lapsen herkkyyskausi kielenoppimisille ja kognitiiviselle taidoille alkaa jo aikaisemmin kuin 6-vuotiaana, joka oli aikaisempi pakollinen koulunaloitusikä. Koulussa lapsi oppii toimimaan ryhmässä ja luomaan siteitä muihin ihmisiin. Siis aika erilainen näkökanta kuin Suomessa, jossa aina vaan ajatellaan, että lapsen paras paikka on kotona. Sen lisäksi erään lähteen mukaan suurin osa niistä lapsista, jotka olivat kotona 3. ikävuoden jälkeen, olivat tyttöjä. Näin siis tytöille halutaan taata samat lähtökohdat kuin pojille. Joskus on todella outoa huomata, miten eri lailla samoja asioita voidaan katsoa eri kulttuureissa. Tietenkään kaikki ei ole aina näin ruusuista ja olen ymmärtänyt, että paljon riippuu koulusta, kuinka hyvää opetusta lapsi saa. Samoin Ranskassa on paljon enemmän eroja eri asuinalueiden välillä kuin mihin olemme Suomessa tottuneet.

Entäs sitten äidin koulu? Enää viimeinen rutistus ja sitten se ohi tällä erää ohi. Olen nauttinut todella paljon ja se on auttanut minua ymmärtämään elämää ja ihmisiä eri tavalla. Näen myös joitakin asioita koti-Suomesta erilailla. Ymmärrän sen, kuinka se, missä elämämme ja kasvamme, siis oma kulttuurimme vaikuttaa siihen, miten näemme itsemme ja ympäröivän maailman. Ei ole olemassa sellaista kuin absoluuttinen totuus. On välillä hämmentävää huomata, kuinka se, minkä on uskonut olevan totta, ei olekaan sitä. Se on vain osa totuutta, se on vain yksi tapa nähdä maailmaa. Siitä kuitenkin lisää toisella kertaa. Nyt pikkuhiljaa joulua kohti, tänä vuonna siis lumetonta joulua, mutta yhtä kaikki jouluntunnelmaista. Vielä hetki sitten monet paikalliset tuntuivat uskovan, että tänä vuonna täällä etelässäkin saadaan lunta, mutta katsotaan, miten käy!

– Bien sûr, dit le renard. Tu n’es encore pour moi qu’un petit garçon tout semblable à cent mille petits garçons. Et je n’ai pas besoin de toi. Et tu n’as pas besoin de moi non plus. Je ne suis pour toi qu’un renard semblable à cent mille renards. Mais, si tu m’apprivoises, nous aurons besoin l’un de l’autre. Tu seras pour moi unique au monde. Je serai pour toi unique au monde… (Petit Prince)

– Aivan niin, sanoi kettu. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa. (Pikku Prinssi)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s