Tositarina siitä, kuinka kaikki alkoi

Seisomme valmiina lähtemään lentokentältä kohti uutta alkua. Kannettavaa ei ole paljon: on vain me ja lapset sekä käsitavarat. Matkalaukut kaikkine tavaroineen jäivät Amsterdamiin, joten nyt ei auta kuin lähteä uutta kohti niine hyvinemme, mitä käsimatkatavaroihin tuli pakattua. Hyppäämme vuokra-auton kyytiin ja suuntaamme kohti kaupunkia ja uutta kotia. Minä katselen maisemia täynnä uteliasuutta ja mielenkiintoa. Tänne minä olen luvannut tulla mieheni vanavedessä, opetella kielen ja yrittää sopeutua elämään. Onnekseni voin sanoa, että tammikuinen aurinko saa kaiken näyttämään kauniilta: ihastelen palmuja, havupuita ja niin – sitä aurinkoa. Kaikki näyttää siistiltä ja – oikeasti kauniilta. Samalla katselen vaihtuvia maisemia – nyt olemme selvästi toimistorakennuslähiössä. Katseeni pyyhkii rakennusten seinissä olevia yritysten nimiä. Vatsassa vähän kivistää. Olen lähtenyt tänne seikkailuun varautumatta mitenkään siinä mielessä, että en puhu tämän maan kieltä eikä minulla ole vielä tietoakaan, miten kaikki järjestyy minun kohdallani. Olen jättänyt oman työni taakseni ja ajatus ei jätä minua rauhaan, että olen toisinsanottuna työtön. Vapaaehtoisesti, mutta kuitenkin. Kukaan ei kaipaa minua seuraavana maanantaina töihin – eikä sitä seuraavanakaan.

Saavumme uuteen kotiimme, joka on kylmä. Sisällä on 15 astetta ja kestää hetken ennen kuin asunto lämpenee. Lapset juoksevat huoneesta toiseen ja parvekkeelle. Leluja ei ole paljonkaan, kun ei ole niitä matkalaukkujaan. Minä katselen ympärilleni ja mietin, tuntuuko tämä paikka joskus kodilta. En osaa rentoutua, sillä tämän matkan tarkoituksena ei ole lomailla. Lämmitän lapsille ruokaa ja alan etsiä ruokailuvälineitä keittiöstä, mutta niitä ei löydy. Nyin jokaisen laatikon ja kaapin auki, mutta niitä ei vain ole. Kotiin tavaranhakureissulta palaava mieheni kohtaa ärtyisen suomalaisnaisen, joka ilmoittaa, että tässä talossa ei ole ruokailuvälineitä. Sitten nyitään yhdessä kaikki laatikot jälleen auki. Ei löydy ei. Ihana mieheni laittaa takin päälle ja lähtee uudelle reissulle lähikauppaan. On ostettava haarukoita ja veitsiä pikaisesti ennen kuin kauppa menee kiinni. Mieheni lähdettyä huomaan vielä yhden laatikon, jota en aikaisemmin huomannut: Tadaa, siellä on iso kasa kaikenkokoisia ruokailuvälineitä. Nielen ylpeyteni ja lähetän miehelleni viestin: Löytyi. Seuraavana aamuna lähdemme ulos, sillä lapset ovat täynnä energiaa. Puemme päälle talvihaalarit, sillä ei ole mitään muutakaan päälle puettavaa, kun odotamme edelleen niitä matkalaukkuja. Ulkona on 12 astetta lämmintä, niin kylmä, että olisi jotain päällä oltava, mutta niin lämmintä, että lapset ovat hetkessä ihan hikisiä. Aurinko paistaa ja käännän kasvoni aurinkoon. Se tuntuu hyvältä. Samoin vieressä huojuvat palmut ja korkeat puut.

Ruokailuvälinegate

Tässä ne ovat: ensimmäisen 24 tunnin tuntemukset: hämmennystä, pelkoa, jonkinmoista kauhua ja kuitenkin uteliasuutta ja ihmetystä. Olen seurannut mielenkiinnolla Suomessa käytyä keskustelua siitä, miten naiset seuraavat miehiään ulkomaille ja luopuvat urastaan tai ammatistaan sen takia. Olen lukenut muiden kokemuksia ja ajatuksia ja löydän tietenkin jotain yhtäläisyyksiä siihen, mitä olen itse ajatellut ja kokenut. Silti minusta jotain puuttuu. Monessa artikkelissa lukee, että asioista on keskusteltava etukäteen ennen lähtöä. On sovittava, millä ehdoilla matkaan lähdetään. On puhuttava raha-asioista. Mutta siltikään missään ei sanota, kuinka raskasta tämä voi olla parisuhteelle. Kuinka monta riitaa tulee riideltyä, joskus aiheesta joskus ihan vain sen takia, että ymmärrämme toisiamme väärin, tai kaikki turhautuminen purkautuu väärällä tavalla. Minulle, suomalaiselle naiselle, tippuminen yhtäkkiä arvoasteikossa alas sen takia, että en (silloin) ymmärtänyt kieltä. Kukaan ei kommunikoinut minulle, koska en ymmärrä. Minua vilkaistaan, mutta kaikki puhe osoitetaan miehelleni. Tunnen itseni tyhmäksi ja näkymättömäksi. Mietin, onko tämä kaiken tämän arvoista. Sen lisäksi tunnen oloni oudoksi ilman työtä. Vaikka raha-asioista olisi puhuttukin ennen lähtöä, inhoan rahan pyytämistä mieheltä, siis ihan yleisesti, siksi en laita sanan mies perään omistusliitettä.

Välillä on kuohunut..

Toisinaan säälittelen miestäni, joka on valinnut minut – naisen, jolta selvästi puuttuu jokin geeni tai vietti, joka osaisi ajatella, että tänne on tultu mieheni työn takia ja että minun tehtäväni olisi vain tehdä se mahdolliseksi miehelle. Minä en halua vain hoitaa kotia täällä. Tarvitsen haastetta, jotain uutta, jotain mihin voin laittaa energiani. Mieheni ei myöskään työskentele ylipitkiä työpäiviä ellei ole ihan pakko. Yritämme tehdä elämästämme mukavaa, niin että meillä kaikilla on hyvä olla, siis myös minulla. Ilman työtä – ilman mitään omaa, nalkuttajageeni pääsee valloilleen eikä sitä halua kukaan. Nyt sen uskaltaa sanoa, ensimmäiset kahdeksan kuukautta ovat olleet parisuhteelle todella rankkaa aikaa. Se on ollut selviytymistä, riitoja, erimielisyyksiä, mutta tietenkin myös sitä, että olemme selvinneet yhdessä. Olemme päässeet tyynemmille vesille ja sen takia olemme vahvempia. Kestimme yhdessä sen ajan, mikä ei ollut helppoa – ei kummallekaan. Osittain tai ehkä aika paljonkin se johtuu siitä, että olen löytämässä oman paikkani täällä eikä vähiten siitä syystä, että olen taas töissä. Mikä lie siinä on, että omalla työllä ansaittu raha tuntuu vain todella hyvältä. On myös aikamoinen itsetutkimusmatka huomata ja tunnustaa se. Minusta ei ole kenenkään elätettäväksi niin kivalta kuin se ajatus voi päiväunena tuntuakin.

..kunnes on tyyntynyt.

No sitten tietenkin se kysymys, että tekisinkö kaiken uudestaan? Lopulta kysymykseen on todella helppo vastata: kaikesta huolimatta kyllä. Olen tutustunut omaan itseeni aivan uudella tavalla, olen muuttunut tämän vuoden aikana paljon. Toisinaan olen ollut surullinen tai hämmentynyt, toisinaan olen kaivannut ystäviä ja perhettä, mutta olen myös montaa kokemusta rikkaampi. Olen löytänyt monta uutta asiaa, monta ihmetystä, monta kaunista hetkeä ja hyvää viinimerkkiä, joita en vaihtaisi pois. Kaikista eniten olen löytänyt viereltäni sen ihmisen, joka jaksaa ja rakastaa minua silloinkin, kun en ole parhaimmillani, joka jaksaa uskoa minuun silloin, kun en itse usko ja näkee minussa jotain sellaista, mitä en itse näe. Kaikessa korniudessaankin voin sanoa, että on terveellistä tulla omalta epämukavauusalueelta pois, niin yksin kuin yhdessä. Kun ymmärtää, että pärjää, että yhä oppii uutta, kehittyy, niin siinä on jotain sellaista, mitä en missään nimessä nyt jättäisi kokematta. Tulevaisuus pitkällä aikavälillä on kysymysmerkki, minne tie vielä vie, mutta tällä hetkellä olemme matkalla näin pitkällä. Totta ja yhteistä on se, että tällainen matka tekee perheestä tiiviin, olemme tällä matkalla yhdessä.

Yhdessä

Ehkä siis meitä naisia on monenlaisia. On niitä, jotka viihtyvät vuoden jumppaillen ja hoidellen kotia, kun mies käy töissä. Onhan se ollut myös sitä, pysähtymistä, itsensä kuuntelemista, mutta se on ollut minulle, jolle kaiken taakse jättäminen ja paikallaan oleminen on vaikeampaa, myös lähes tuskaisaa. Minä en olisi varmaan pystynyt lähtemään omasta elämästäni ellei minulla olisi ollut mieheni tukea siitä, että minulla on yhtäläinen oikeus etsiä haasteita ja tavoitella ammatillisia unelmiani yhdessä mieheni kanssa. Ehkä minulle on tyypillistä myös etsiä mahdottomissakin tilanteissa tasapainoa työn ja perheen, parisuhteen ja oman itseni välillä. Kaiken haasteellisuuden keskelläkin on kiva huomata, että se on mahdollista.

Tuulimyllyjä vastaan
täällä taistellaan
Viima hiuksissa viipyy
hetken vaan
Toiset nuorena nukkuu
joskus se pelko uniin kulkeutuu

Sitten sinä oot siinä
silität mun hikistä päätä
joku taika sulla on sillä

Sinä vain, sinä vain
saat mut luottamaan
meillä on aikaa

Sinä vain, sinä vain, sinä vain
saat mut tuntemaan että mä kelpaan

Stella: Häävalssi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s