Feminiinejä ja maskuliineja: sanoja ja perheitä

Ranskankielessä on kahden sukuisia substantiiveja: feminiinejä ja maskuliineja. Mitään järkeä siinä ei ole, mitkä sanat ovat kumman sukuisia. Onkin melkoinen haaste oppia sanojen suvut, tosin arpomalla menee puolet oikein silloin, kun joutuu arvaamaan, kumman artikkelin sanan eteen laittaisi: la vai le. Niinpä olenkin yrittänyt keksiä jotain sääntöjä, jotka auttaisivat minua muistamaan, kummansukuisesta sanasta on kyse. Toistaiseksi olen päätynyt seuraavanlaiseen toteamaan: mitä isommasta kokonaisuudesta on kyse, sitä varmemmin on kyse feminiinistä: sota ja rauha, la guère et la paix; diplomatia – la diplomatie, tasavalta – la république; laki – la droite, uskonto – la religion, kaupunki – la ville, perhe – la famille. Miehet eli maskuliinit hallitsevat sitten työelämää aivan kuten valitettavan usein todellisessakin elämässä: työ – le travail, toimisto – le bureau, sopimus – le contrat, työlainsäädäntö – le Code du Travail, työttömyys – le chômage, ja kaikenlaisia uskomuksia ja -ismejä: Buddhalaisuus – le Bouddhisme, kapitalismi – le capitalisme jne. Mikä naisia ja miehiä sitten yhdistää? Tietenkin rakkaus, l’amour, joka on yksikössä maskuliini, mutta monikossa feminiini.

Alexandre Cabanel: Venus (Musée Fabre)

Aina rakkaus ei kuitenkaan riitä, ei naisten eikä miesten kesken. Sanoilla on monenlaista valtaa ja niillä voi myös kertoa yhteiskunnan asenteista. Täällä Ranskassa olen huomannut, että joistakin asioista puhutaan vahvasti latautuneilla sanoilla ja usein se on hyvä asia. Täällä naisiin kohdistuneista väkivaltarikoksista puhutaan nimellä la féminicide – se on rikos, joka kohdistuu naiseen hänen sukupuolensa vuoksi, kuten parisuhdeväkivalta. Ranskassa on herätty siihen, että näitä rikoksia, joiden uhreiksi useinmiten naiset joutuvat, tapahtuu aivan liikaa ja syksyn ajankohtaiseksi asiaksi on noussut se, että asialle on tehtävä jotain. Vuonna 2018 121 naista kuoli parisuhdeväkivallan seurauksena. Syyskuun alussa uutisoitiin tämän vuoden 100. uhri. Tällä hetkellä luku on 109. Usein uutisten yhteydessä kerrotaan uhrin taustasta jotain ja toisinaan uhrin tarinan kertovat hänen omaisensa tai perheensä. Menetys on aina tuskaisia ja niin turha. Ranskassa on avattu puhelinnumero heitä varten, jotka pelkäävät henkensä olevan vaarassa. Nähtäväksi jää miten ja kuinka heitä onnistutaan auttamaan. Pidän kuitenkin siitä, että Ranskassa uskalletaan nostaa ongelmat pöydälle ja puhua niistä. Suomessa tuntuu välillä siitä, että on ihan normaalia, että naisia kuolee parisuhdeväkivallan seurauksena sen sijaan, että kulttuurin tai yhteiskunnan olisi muututtava tai tehtävä asialle jotain.

Muistolaatta Toulousessa Sarah´lle ja kaikille naisille, jotka ovat väkivaltarikoksen uhreja..

Olen myös vierestä seurannut ranskalaista perhekulttuuria. Kukapa meistä ei olisi kuullut siitä, kuinka ranskalaiset ovat valmiimpia hyväksymään salarakkaat, sivusuhteet tai millä nimellä niitä sitten haluaakin kutsua. Olen mielessäni ajatellut, että ranskalaiset ovat hyvin perhekeskeisiä ja perheellä on kulttuurissa suuri merkitys. On ihan yleistä esimerkiksi, että sunnuntait vietetään perheen kesken ja kaupat ovatkin silloin kiinni. Lisäksi perheen yhteiset illalliset ovat edelleen erittäin tärkeitä ranskalaisille. Silloin keskustellaan ja jaetaan päivän kuulumiset perheen kesken. Perhe on siis yhteiskunnan keskiössä ja myös ihmissuhteiden liima. Perhettä pidetään tiiviinä yksikkönä, joka tekee yhdessä työtä perheen yhteisen hyvän eteen. En usko, että kukaan on iloinen täälläkään, jos saa tietää tai huomaa puolisonsa viihtyvän jonkun toisen sängyssä, mutta luulen, että se on täällä helpompi sivuttaa, sillä perheen etua saatetaan pitää tärkeämpänä. Jos parisuhde voi muuten hyvin, se kuuluu c’est la vie -kategoriaan. Voin toki olla täysin väärässä, mutta tälläisia ajatuksia aika täällä on herättänyt.

Pariisissa 33. uhrin muistolle

Tekeekö tämä sitten ranskalaisista takapajuisia tai voisimmeko kutsua ranskalaisia patriarkaalisiksi? Pohjoisen näkökulmasta olisi helppo sanoa kyllä, me kun mielellämme kutsumme itseämme tasa-arvon edelläkävijäksi. Suomen suurlähetystö Ranskassakin mielellään kertoo siitä, kuinka saimme ensimmäisinä naisina maailmassa äänioikeuden ja kuinka kielessämme ei tehdä eroa hänen sukupuolesta. On vain yksi hän, joka tarkoittaa niin naista kuin miestäkin. Siltikin toivoisin, että uskaltaisimme Suomessa haluta vähän enemmän silloin, kun on kyse tasa-arvosta ja jokaisen turvallisuudesta: että meillä olisi enemmän konkreettisia esimerkkejä tasa-arvosta kuin se, mitä tapahtui sata vuotta sitten. Täällä minua koskettaa se, että täällä uskalletaan nähdä ja sanoa, että kaikki ei ole hyvin ja vaatia, että asiat muuttuvat. Toisaalta voin tämän hetkisen kokemuksen perusteella sanoa, että naisen on aika hyvä elää täällä, sillä naisia kunnioitetaan naisina. Ei tarvitse muuttua mieheksi tai miehekkääksi ansaitakseen arvostusta tai tasa-arvoa. Hyvä niin, sillä elämän suuret asiat kun usein ovat feminiinejä! 😉

Mut mussa ei oo mitään
Mussa ei oo mitään uutta
Oon vielä samanlainen
Sama mieli sama sydän
Sama nainen

Chisu: Sama nainen


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s