Bonnes vacances – täältä tullaan loma!

Heinäkuun viimeinen viikko tuntuu hyvältä ajalta tehdä jonkinlainen alkuvuoden tilinpäätös. Tiedän jo, että syksy tulee olemaan erilainen ja on opittava uudenlainen rytmi. Tämä ensimmäinen puoli vuotta on takanapäin ja on aika jatkaa eteenpäin. Odotan syksyä innolla, mutta myös vähän jännittyneenä. Tänään mieleni on kuitenkin täynnä kiitollisuutta. Loma lähestyy ja on aika pysähtyä, hengähtää ja ennen kaikkea rentoutua! Kaksi vuotta sitten vietimme lomaa Etelä-Ranskassa vain oman pienen perheemme kesken. Olimme aikaisemmin viettäneet aikaa Provencessa ja vaikka se onkin hyvin kaunista seutua, se ei koskaan koskettanut minua erityisesti. Sitten lensimme Nizzaan, pakkasimme lapset ja matkalaukut autoon ja ajoimme kaksi tuntia rannikkoa pitkin pieneen merenrantakaupunkiin. Touché! Aloin nähdä itseni elämässä ranskalaista elämää lähellä rantavettä. Silloin kaikki oli tietenkin vielä epävarmaa eikä kukaan tiennyt, mitä tuleman pitäisi, mutta ajatus muutosta oli jäänyt itämään jonnekin maailmankaikkeuteen.

En myöskään olisi uskonut, että muutan kaupunkiin, jossa en ole koskaan käynyt. Silti annoin varauksettoman kyllä-äänen Montpellierille. Se vain resonoi minussa kaikkea positiivista, joten jossain syvällä olin varma, että sillä olisi jokin merkitys minulle. Niinpä me tulimme tänne. Nyt huomaan, että minun ja tämän kaupungin välille on muodostumassa voimakas tunneside. Katson kaikkea kuin uusin silmin. Miten kaunista kaikki onkaan! Alku ei tietenkään ollut yhtä pehmeää varmuutta. Alkuun en osannut rentoutua, kun en ollut varma, mihin suuntaan elämäni lähtisi menemään. Joskus kauhistuin muistaessani, että olen jättänyt koko elämäni taakseni. Mitä jos tästä ei tulekaan mitään?! Nyt jälkeenpäin olisi helppo sanoa, että olisinpa osannut nauttia enemmän tästä ensimmäisestä puolesta vuodesta täällä, mutta ehkä se ei mene niin. Ehkä en olisi oppinut juuri niitä asioita ja osa matkantekoa oli olla myös hukassa. Olen myös erittäin iloinen, että aloin pitää tätä blogia, sillä se kuvaa erittäin hyvin niitä ajatuksia, mitä tähän vuoteen on kuulunut.

Le Lez virtaa Montpellierinkin läpi

Olin eilen ostoksilla ennen lomille lähtöä ja kauppakeskuksen edessä minut pysäytti mies kädessään nippu kyselylomakkeita. Itseasiassa hän on yrittänyt pysäyttää minua koko tämän puolen vuoden ajan, sillä reittini ranskankurssille kulki tästä. Tällä kertaa päätin pysähtyä ja kuunnella, mitä hän haluaa. Sillä hetkellä hän tajusi, että en ole ranskalainen. Vous êtes pas Française? – Non, je suis Finlandaise. Pah, minun mielipiteeni eivät kelvannetkaan, koska en ole ranskalainen. Koko puolen vuoden ajan hän on yrittänyt jututtaa minua, ja olisin päässyt hänestä jo kauan sitten eroon sillä, että en ole ranskalainen! Huvittavaa! Tämä kuvaa hyvin juuri sitä, kuinka en ole malttanut pysähtyä kuuntelemaan, vaan olen toisinaan vain paahtanut eteenpäin, koska niin kuuluu tehdä!

Virkistäytymässä kaupungin ulkopuolella

Joogalla on ollut iso merkitys oman elämäni uudelleenrakennuksessa. Joogan suurin lahja minulle on varmaankin se selkeys, mitä se minulle tarjoaa. Jos en ole varma, mitä minun pitäisi tehdä jonkin asian suhteen, joogaharjoituksen jälkeen mieli on paljon selkeämpi ja yhtäkkiä tiedän vastauksen. Ei tarvitse jahkailla tai epäröidä, sen vaan tietää. Tiesin siis, että kunhan vaan joogaan, kaikki vielä selkeytyy. Niin siinä todellakin kävi. Vaikka vieläkin olen matkalla, silti polku alkaa piirtyä. Alan nähdä, mihin suuntaan olen menossa. Joitakin asioita en olisi koskaan kokenut, aloittanut tai uskaltanut, jos en olisi ottanut tätä mahdollisuutta vastaan. Siis bienvenue loma, syksy ja uudet alut!

Uusia alkuja kohti

Aurinko, meri, taivas ja maa,

tänään multa kaiken huomion saa.

Rantaviivasta rajapyykin saan,

sen takana oot sinä ja sun maa.

Kaukana oon, oon taas.

Olen itselleni kaikki ja muut pois lukitaan.

Unelmistani kotini teen ja sen kukitan.

Suurlähettiläät: Maailman laidalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s