Katkolla arjesta

Nyt yksi haave on toteutunut: minun oma pieni joogalomani. Pääsin vihdoin joogamaan ja lomailemaan, rentoutumaan. Olen puhunut ja haaveillut tästä matkasta niin kauan kuin jaksan muistaa. Veikkaisin siis, että ainakin 10 vuotta. Sen lisäksi en ole ollut melkein neljään vuoteen aivan yksin, ilman lapsia tai muitakaan seuralaisia. Toisin sanoen siis lasten syntymän jälkeen en ole ollut päivääkään yksin ja toisaalta en ole koskaan aikaisemmin matkustanut ”olemaan” yksin. Olen toki lukenut muiden kokemuksia siitä, mutta en ole oikeastaan koskaan haaveillut yksin matkustamisesta. Täällä minä nyt kuitenkin olin, aivan omassa seurassani. Ihanalta tuntui vain olla, ilman tiukkoja aikatauluja ja suunnitelmia. Oli hassua, kun ei tarvinnut huolehtia lapsista ja sai vain tehdä tai olla tekemättä sitä, mitä sattui huvittamaan. Kotiin oli tietenkin ajoittain ikävä, mutta lapsilla oli kerrankin laatuaikaa papan kanssa.

En tiedä, pitäisikö minun olla hyvillään, että näiden vuosien jälkeen vielä viihdyin omassa seurassani! Yllättäen en tuntenut itseäni yksinäiseksi. Teki hyvää pysähtyä ja levähtää, olla vain ilman mitään erityisiä päämääriä. Ihan yksinäistä oloa ei myöskään pääse tulemaan, sillä aina löytää jonkun, jonka kanssa vaihtaa muutaman sanan. Mieleeni muistuu jälleen, mistä asioista pidän: istuskelemisesta kahviloissa, museoista, kaupungin tunnelman aistimisesta. Lisäksi muistan taas, että oma tyylini matkailla on varsin rento. Harvoin teen mitään tiukkoja suunnitelmia ja menen aika paljon sattuman johdattamana. Joskus toki tulee mieleen, että jos valmistautuisin paremmin, voisin nähdä enemmän eikä museo sulkeutuisi melkein nenän edestä, mutta sitten siitä jäisi se hauskuus pois, etten voisi juosta nopeasti yläkertaan ottamaan kuvia freskoista ja sanoa: Ehdinpäs! Nautin siitä, että voin vain mennä, mihin haluan ja pysähtyä, kun sattuu huvittamaan. Jotenkin ne parhaat hetket tulevat siitä, kun löytää tai näkee jotain ihmeellistä ihan sattumalta.

On ihana pystyä sanomaan, että yksin oleminen ei ole kauheaa. Muiden kokemuksista osasin jo odottaa, että eniten yksin oleminen tuntuu silloin, kun pitää mennä syömään. Kahvilla voi käydä yksinkin, mutta syöminen ravintolassa yksin on melko tylsää! Epäröin sitä täällä, mutta sitten vain päätän tehdä sen ja menen oikeaan ravintolaan syömään. Eikä se olekaan niin kamalaa! Laitan pöydälle kirjan ja vaikka en avaakaan sitä koko aikana, se antaa jonkinlaista suojaa hiljaisuudelta. Lisäksi tarjoilijat ovat todella ystävällisiä ja muistavat kysäistä useaan otteeseen, että kaikki on hyvin. He tuntuvat pitävän minusta huolta, joten todella yksinäiseltä minusta ei ehdi tuntua. Sen lisäksi tunnen oloni voittajaksi: tein sen, mitä olen vältellyt! Lounastin yksin oikeassa ravintolassa! Hyvä minä.

Kotiinpaluukin tuntuu ihanalta: muutama päivä on tällä hetkellä ihan riittävä tauko arjesta. On ollut aikaa kuunnella omia ajatuksia ja kun palaan kotiin, tuntuu kuin olisin ollut Suomessa, sillä selvästi ajatukseni ovat olleet suomenkielisiä. Muut kielet ovat hetken kadoksissa. Mieli ja olo on rentoutunut. Junassa istuessani ja katsoessani ohikiitäviä maisemia tajuan, että tästä maasta on tulossa kotini. Olen selvästi alkanut juurtua tänne. En tunne oloani enää vieraaksi tai erilaiseksi. Olin aivan ihastuksissani matkan aikana, mutta kotiinpalatessani katselen jo tutuksi tulleita maisemia ja ajattelen, että kotia ihanampaa paikkaa ei olekaan!

Ei toistoa saa

Variointeja vaan

Juuri tällaista kauneutta

Ei saa samanlaista

Tartutaan kii

Painetaan sydämiin

Tämä hetki

Tämä onni

Chisu: Onni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s