Ranskalaista elämänmenoa

Suomessa Vapun juhlinta on juuri nyt huipussaan ja hieman kaihomielellä katselen täältä etäältä sitä riemukasta juhlintaa. Vappu onkin varmaan yksi niistä aivan ihanimmista juhlista, sillä silloin ei synkistellä. Ehkä Vapun virallisen teeman innoittamana mietin elämää täällä Ranskassa. Alan jo pikkuhiljaa muodostamaan jonkinlaista käsitystä ranskalaisesta elämästä ja yhteiskunnasta. Ranska on minulle siitä erilainen kokemus, että en ennestään voi sanoa tienneeni maasta paljoa enkä oikeastaan ollut opiskellut sen historiaa tai muutakaan kuin sen verran kuin koulussa oli pakollista. Niinpä, kun muutimme tänne lähes 4 kuukautta sitten, sain aloittaa tyhjältä pöydältä, niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta mielessä oli kaikki kauhukuvat byrokratiasta ja siitä, kuinka mikään ei toimi verrattuna Suomeen, mutta toisaalta pääsin myös ihan tyhjästä rakentamaan omaa mielikuvaani tästä maasta ja sen kulttuurista. Pidän itseäni edelleenkin ihan märkäkorvana, mitä tulee kulttuuriseen tuntemukseen. Tunnistan toki Emmanuel Macronin ja maan sisäministerin, mutta jonka nimeä en edelleenkään muista ulkoa ilman googlaamista. Suurin osa tv:n kasvoista jää minulta tunnistamatta ja ranskalaisia näyttelijöitä tunnistan vain muutamia. Ymmärsin, että ymmärtääkseni enemmän, minun oli opittava lisää ja nyt yritänkin lueskella kaikenlaista pientä liittyen ranskalaiseen kulttuuriin liittyvää. En mitenkään aivan kamalasti, sillä elämässä pitää olla muutakin, mutta sen verran, että ymmärrykseni kasvaisi jotenkin eksponentiaalisesti lähikuukausien aikana.

Se, mikä minut on kuitenkin yksiselitteisesti yllättänyt, on ranskalaisten kyky reagoida tilanteisiin nopeasti. Kun keltaliivien mielenosoituksessa juutalaistaustainen akateemikko joutui rasistisen solvauksen kohteeksi, jo seuraavana päivänä ranskalaiset oli osoittamassa tukensa juutalaisille ja muukalaisvihaa vastaan ja muutamassa päivässä kerääntymässä osoittamaan mieltä rasismia vastaan. Montpellierissakin oli jo hyvin pian plakaatti kaupungin keskusaukiolla kaupungin pormestarin nimellä varustettuna, jossa todetaan, että Montpellier vastustaa rasismia ja antisemitismiä. Täytyy myös sanoa, että tänä aikana, jossa tuntuu, että vihamielisyys lisääntyy, tuo plakaatti liikutti ja se tuntui hyvältä. Ehkä meissä on vielä jotain hyvääkin jäljellä. Kuitenkin minusta tuntuu, että vastaava toiminta olisi vienyt viikkoja Suomessa, jossa kaikkea täytyy vähän miettiä ja pohtia, mitä tälle asialle nyt oikein pitäisi tehdä, ja sitten kun asiaa pyörittelee aikansa, sen voikin sitten jo sopivasti lakaista maton alle. Samoin surullinen Notre Damen palo onnistui myös hämmästyttämään. Macronin oli tarkoitus puhua samana iltana kuin palo alkoi. Hetkessä uutisissa pyöri tieto, että Macronin puhe on siirtynyt ja sen sijaan hän puhuikin Notre Damesta. Käsityskykyyni ei tahdo mennä, miten tässä yli 60 miljoonan maassa asiat etenevät näin sutjakkaasti, kun Suomessa poliitikot vain jahkaavat ja jahkaavat. Toisaalta on pakko sanoa, että Notre Dame pysyi sitkeästi uutisissa lähes viikon verran, jolloin jo alkoi tuntua, että voitaisiinko jo vaihtaa aihetta…

Ulospäin ranskalaiset voivat vaikuttaa ylpeiltä ja itseriittoisilta, sama pätee jollain tavalla myös ranskalaiseen yhteiskuntaan. Mielestäni kuitenkin ranskalaiset ovat ennemminkin itsetietoisia. Se tarkoittaa myös sitä, että he tiedostavat omat heikkoutensa. Joskus tylyys voi tarkoittaa sitä, että he ennemminkin pelkäävät, että joutuvat itse omalle epämukavuusalueelle. Tämän toisinaan huomaan esimerkiksi kaupassa asioidessani, että saan hieman kylmää kohtelua, mutta kun myyjä(tär) huomaa, että ymmärrän ranskaa, tyyli muuttuu. Poikkeuksetta kuitenkin jos henkilö osaa englantia, hän yrittää myös kommunikoida sillä kielellä. Kesti hetken aikaa ennen kuin ymmärsin, että kyse ei ole varsinaisesta epäystävällisyydestä vaan epävarmuudesta. Toisaalta ranskalaiset ovat myös hyvin auliita antamaan kehuja hyvästä ranskan kielen taidosta. Itse otan aina nämä kehut vähän hämilläni vastaan, mutta ehkä se johtuu suomalaisesta mentaliteetistani, että ajattelen, että enhän minä vielä paljon mitään osaa! Ranskalaiset ovat myös hyviä nauramaan itselleen ja mielestäni koomikko Coluchen kommentti Ranskan kansallisesta symbolista eli kukosta kuvaa hyvin tätä: ”Kukko on ainoa lintu, joka onnistuu laulamaan jalat syvällä pxxxassa”. Virallinen tarina kuitenkin kertoo, että roomalaisten käyttämä nimitys ranskalaisista eli gallialaisista tuli latinan sanasta Gallus, joka tarkoitti myös kukkoa. Ranskan kuninkaat ottivat kukon symboliksi 1500-luvulla.

Lisäksi olen toistaiseksi hyvin ihastunut ranskalaiseen elokuvaan, joka mielestäni tuo ihastuttavan poikkeuksen toisinaan puuduttavaan Hollywood-kaanoniin. Ne, joilla on Netflix käytettävissä: nyt tulee ehdottomasti kaksi aivan huippuvinkkiä ranskalaisista leffoista katsottaviksi. En paljasta tässä niistä sen enempää, mutta aivan huippuviihdettä, nerokas juoni ja jotain jää ajateltavaakin sen jälkeen kun leffa on loppunut. Ensimmäinen suositus on ”Je ne suis pas un homme facile” eli ”I am not an easy man” ja toinen suositus Le Jeu eli Nothing to Hide. Molemmat leffat ovat siis katsottavissa Netflixissä. Tässäpä tätä tällä kertaa. Ensi kertaan – à la prochaine fois!

Pelkään että ihmiset on laitettu liikkumaan, Kiirehdi kiirehdi ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan pelkään että kaikki tähtää sokeesti vaan tulevaan, Mun nuolet ei lennä sinne asti Mä heitän leivän kerrallaan
Mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo, Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo Me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa, Joten rauha nyt, tää maailma on vihaan kyllästynyt.

Haloo Helsinki: Vihaan kyllästynyt