Rantaelämää maaliskuussa

Vakkari rantakohteemme, ihana pikkuinen Palavas-les-Flots

Kun lämpötila kohoaa lähelle kahtakymmentä, voi viikonloppuaamuna suunnata hiekkaleikkeihin rannalle. Meidän lähin rantamme on 20 minuutin ajomatkan päästä kotoa. Siis hop, lelut ja eväät laukkuun, autoon ja matkaan. Ensimmäisellä kerralla ei jää puuttumaan kuin vaihtovaatteet hiekkaisten vaatteiden tilalle paluumatkaa varten, muovipussi kaikkea märkäistä ja hiekkaista varten ja vanhemmille kahvikupposet. Lapset ovat aivan innoissaan. Suosikkirannallamme on lapsille liukumäet ja kiipeilytelineet, mutta ne eivät tällä kertaa kauaa kiinnosta, kun on paljon mielenkiintoisempaakin luvassa. Vettä. Hiekkaa. Kerrankin saa hyppiä, heitellä hiekkaa, kaivaa, möyhiä. Vähän vielä joutuu toppuutella, sillä vaikka on lämmin ja voi ottaa kengät pois, uimaan ei ehkä ihan vielä tarkene.

Puuhaa riittää

Viikonloppuaamuna ihmisiä tulee hiljalleen rannalle. On pariskuntia, jotka tulevat kävelemään ja nautiskelemaan raikkaasta meri-ilmasta, on nuoria, jotka tulevat pelaamaan palloa. Rannalla on lentopalloverkot ja jalkapallomaalit pelaamista varten. Tulee perheitä eri-ikäisten lasten kanssa. Pienemmillä on mukaan hiekkalelut, isommilla lapsilla mitä milloinkin. Hiekkaan on jo rakennettu varsin iso hiekkalinna. Tulee nuoria, ehkä vain viettämään aikaa tai surffilautoineen varsinkin silloin kuin meri on aallokkoinen. Tulee perheitä ystäväperheineen. Joillakin on vene laiturissa, ja yhdessä voi lähteä pienelle purjehdukselle, kun sää on kaunis. Hieman kauempana rannasta on kapea kävelykatu, jonka varrella on kahviloita ja kalastajat myyvät aamun saalistaan suoraan veneistään.

Käsi kädessä

Ja tämä kaikki maaliskuussa. Täällä jotenkin ajantaju katoaa. Joudun useaan kertaan muistuttaa itselleni, että nyt todellakin on vielä maaliskuu. Muiden talvikuvia Suomesta katsoessa pitäisi muistaa, että vielä on oikeastaan kevättalvi ja Suomessa on lunta. Välillä täälläkin on ollut viileämpää, mutta täällä alhainen lämpötila tarkoittaa 14 astetta. Ja oikein tuulisena päivänä tekee edelleen mieli kietoutua talvitakkiin, koska paleltaa. Samalla tiedän, että tämä kaikki on jotenkin niin nurinkurista! Ensi viikonlopuksikin on luvattu 20 astetta, joten ranta taitaa taas kutsua! Ei tästä voi kuin nauttia.

Vauhtia (ja lepoa aikuisille?)

Tartu kädestä käteen,
laula sielusta sieluun.
Kasta varpaat kylmään veteen.
Hyppää täysillä joutsenlauluun.
Sillä sinä ja minä,
niin elävinä.
Pystymme kuulemaan,
jos kuussa alkaa tuulemaan.

Haloo Helsinki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s