Olen ollut sitä mieltä, että täällä oloni ei minua muuksi muuta. Ensimmäinen ranskan tuntini saa kuitenkin minut mietteliääksi. Ehkä tämän jälkeen ei olekaan enää paluuta takaisin. No niin, hyvät uutiset ensiksi: ensimmäisellä tunnilla ranskan opettajani kehuu sekä peruskielitaitoani sekä ääntämystäni suomalaisesta rrrrr:stä huolimatta. Magnifique, tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Opettajani kuitenkin kehottaa minua opettelemaan painottamaan oikein. En voi liioitella puhuessani ranskaa. Reippaasti painoa loppua kohti: Bonjour! Une baguette, s’il vous plâit! Kuulostat aivan ranskalaiselta! Ah, henki meinaa loppua, hengitän syvään ja yritän pitää reipasta tahtia yllä. Rintakehä auki, selkä suoraksi, olet Ranskassa. Nyt ei katsella varpaita ja mumista sanojen loppuja. Tässä kohtaa alan epäillä… Miten minun suomalaisuuteni nyt käy?! Ehkä paluuta entiseen ei kohta ole.
Postimiehen (miten kielitaitoni kävisikään ilman postimiehiä?!) kanssa kävin jo täydellisen keskustelun kuin suoraan oppikirjasta. – Votre Nom? – Nimenne? – Marjo? Oui, c’est moi. Minä se olen. Il est froid aujourd´hui. Tänään on kylmä. Oui oui (paitsi Suomen mittapuun mukaan). Au revoir et bonne journée! Heippa ja hyvää päivänjatkoa! Olo oli kuin voittajalla sen jälkeen. Ei ihan huonosti!
Joudun kuitenkin pian myöntämään, että kielen opiskelu on nyt otettava vakavasti. Ensin en halunnut puhua ranskaa mieheni kanssa, sillä tähän asti kotikielemme on ollut englanti. Sitten huomaan, ettei ole riittävää, että puhun ranskaa vain muutaman kerran viikossa. Nielen siis ylpeyteni ja alamme käydä keskusteluja ranskaksi. Tuntuu kivalta huomata, kuinka paljon saan sanottua tällä uudella vieraalla kielellä. Puhuminen on itse asiassa suhteellisen helppoa, koska useita sanojen päätteitä ei lausuta, joten niitä ei joudu paljoa miettimäänkään – ennen kuin joutuu kirjoittamaan. Toinen asia on se, että tuntuu että ranskan kielessä on paljon pieniä hassuja poikkeuksia, kuten hedelmiä tarkoittavat värit (orange, maroon) eivät taivu pääsanansa mukaan, mutta muut värit kyllä taipuvat. Tai kaikkien muiden vuodenaikojen yhteydessä käytetään prepositiota en (en été = kesällä), mutta kevät saa kaverikseen preposition au, siis au printemps, siitä huolimatta että kaikki neljä vuodenaikaa ovat maskuliineja. Sitten kun tällaisia pieniä erikoisuuksia tuntuu tulevan vastaan vähän joka asiassa, alan olla jo vähän pulassa. Miten ihmeessä minä nämä kaikki opin!
Minulle on kuitenkin selvää, että haluan oppia puhumaan ranskaa, joten ei auta muu kuin jatkaa. Totta on sekin, että kaikki eivät puhu englantia kuin joitakin sanoja. Toisinaan minua harmittaa se, että ranskalaiset saattavat ohittaa minut keskusteluissa (jotka koskevat siis minua), koska en puhu ranskaa. Silti miten ihanaa, kun saan pienet päivittäiset asiani hoidettua ranskaksi, kauppaan sisään astuessani saan sadannen yrityksen jälkeen huikattua täydelliseltä kuulostavan Bonjourin mukaan luettuna kauniisti sorahtavan r:n tai kun huomaan ymmärtäväni ratikassa kanssamatkustajien keskustelua.
”Huomasin, että etsiminen voi olla
yhtä mielenkiintoista kuin löytäminen.” – Paulo Coelho
Ranskattarena 