Ensimmäinen kuukausi täällä uudessa maassa on takana. Kaiken uuden keskellä huomaan, kuinka ilo ja onni tulee luokse kuin hiipien: Kun seison lasten leikkipuistossa ja aurinko lämmittää kasvoja. Kun tulen joogasalilta ja aamu on valjennut: aurinko paistaa. Kun saan katsella kauniita maisemia, suloisia ranskalaisia kivitaloja, ikivanhoja muureja, jotka ovat murattien peitossa. Mietin, kuinka monta sataa vuotta ne ovat jo nähneet. Historian ja nykyhetken sekoitus ihastuttaa. Rakastan vanhoja taloja, niiden koukeroista koristeellisuutta ja rapistunutta kauneutta.
Onni tulee myös siitä, että löytää hiljalleen oman paikkansa. Ehkä alussa vaikeaa oli se, että ei ollut enää työyhteisöä, johon kuulua eikä minulla ole täällä vielä omia ystäviäkään. Silti meillä on tarve kuulua johonkin. Onneksi kuitenkin aloitin ranskan opiskelun ja löysin minulle joogakoulun. Siellä olen minä itse. Hienoa täällä on se, että vaikka olisi yksin liikkeellä, on mahdotonta olla puhumatta kenellekään. Kun ihastelen paikkoja joogakoulun lähettyvillä ja otan valokuvia, ohikulkeva monsieur pysähtyy kysymään, etsinkö jotain. – Ei, kaikki hyvin, kunhan ihastelen tätä kaikkea!
Uuden joogaopettajani kanssa juttelen, että jooga ei ole Ranskassa ihan samalla tavalla iso juttu kuin esimerkiksi Suomessa. Tiedän, että jooga Suomessa oli luksusta. Oli useita eri joogakouluja, paljon hyviä opettajia (kiitos Marke kaikesta!) ja huipputilat, pukuhuoneet ja suihkut. Samaa valikoimaa ei löydy täältä. Onneksi siis uusi joogakouluni sijaitsee melko lähellä kotiamme. Pukuhuonetilat ovat paljon vaatimattomammat ja eikä naisille ja miehille ole omia tiloja. Tosin tämän saman asian huomasin jo Lyonissa joogatessani. Joogakoulussa on tuttuun tapaan laattalattia, joka tuntuu viileältä, mutta onnekseni toisella kertaa osaan jo valita paikkani lähempää lämpöpatteria. Joogakoulu on kaunis ja siellä on levollinen tunnelma. On ihanaa harjoitella muiden kanssa. Huomaan myös, että uusi opettajani kiinnittää huomiota pinttyneisiin tapoihini, kehottaa keskittymään hengitykseen ja haastaa minut yrittämään uusia tapoja tehdä sama asia. Tu peux – you can!
Ympäristön vaihto ja ehkä myös työkuvioiden muutos (tai vähyys tällä hetkellä) ovat virkistäneet mieleni, ja en ole pitkään aikaan ollut yhtä innoissani joogaharjoituksestani. Sen huomaan myös kehossani. Harjoitus on pehmeä ja nautin joka hetkestä. Kuinka monta kertaa arkielämän paineessa haaveilinkaan sapattivapaasta, jossa voisin vain olla, joogata ja ihmetellä elämää. Ehkä se hetki on nyt tässä. Ehkä kaiken tämän rikkaus tulee siitä, että joutuu ja saa katsoa kaikkea uudella tavalla. Nyt jos koskaan, on aikaa pysähtyä katsomaan elämän pieniä yksityiskohtia. Ehkä tämä siis tuli juuri oikeaan aikaan.
Tänään satun olemaan täällä – huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua. -Nuuskamuikkunen
Ranskattarena 